EK-esittelyt: Jo avauspäivä ottaa luulot pois

EK1 Lankamaa (23,76 km)

28.7. klo 17.13

Laukaan koillispuolella, Nurmisen, Uuraisen ja Kynsiveden rannoilla ajettava Lankamaan vajaan 24 kilometrin avausrykäisy on kuin Suomen MM-ralli pienoiskoossa. Se ottaa heti luulot pois. Lankamaalta löytyy pientä tietä, jossa ei varsinaisesti parane hissutella, mutta täytyy kuitenkin pitää järki mukana. Sitten löytyy isompaa väylää, jota voi työstää urku auki. On näyttäviä mutkia ja muutama reipashenkinen hyppykin.

Jyskälän legendoihin ehdottomasti kuuluva Lankamaa muistetaan maestro Juha Kankkusen kotipätkänä. Kotitiet eivät koskaan antaneet armoa Kankkuselle. Kerran hän joutui jopa keskeyttämään rallin nimenomaan Lankamaassa eikä Kankkunen ajanut täällä pitkän uransa aikana kertaakaan pohja-aikaa. Se kertoo varmasti Lankamaan vaikeudesta enemmän kuin tarpeeksi. Kisan toiseksi pisimmällä EK:lla menettää helposti sellaisen määrän sekunteja, ettei niitä ajeta kiinni koko viikonloppuna.

EK 2 Laukaa (11,79 km)

28.7. klo 18.16

Myös avauspäivän toinen erikoiskoe kuuluu perinteisiin Jyväskylän pätkiin. Erikoiskoe starttaa Kuhanniemestä, maalipää puolestaan on vajaan 12 kilometrin päässä Vuonteella. Rallin toinen Laukaan kunnan rajojen sisällä ajettava pätkä ei kuitenkaan ole mikään Lankamaan kaksoisveli. Kun Lankamaassa voi välillä olla vaikeuksia saada auto mahtumaan tielle, mennään Laukaassa pääsääntöisesti isoa kovaa.

Erikoiskokeen loppupäässä olevalla suoralla mitataan koko Neste Oil rallin kovimmat nopeudet, jopa yli 200 kilometriä tunnissa. Tie on melko pehmeä ja Laukaassa (ei Laukaalla!) mennään nilkka suorana. Legendaarinen katselupaikka on "Lossin mutka", pitkä vasemmalle kaartuva, "roikottava" mutka, joka on kuljettajille äärimmäisen haastava. Löytyypä erikoiskokeelta pieni pätkä asvaltoituakin tietä.

EK 3/22 Laajavuori (4,19 km)

28.7. klo 20.00 ja 30.7. klo 19.11

Laajavuori on tehnyt pitkän päivätyön Suomen MM-rallissa. 1980- ja 1990-luvuilla se kuului kiinteästi torstai- tai perjantai-illan ohjelmaan. Järjetöntä vauhtia kohti vuoren lakea kiitävät B-ryhmäläiset ovat jääneet tältä pätkältä lähtemättömästi rallikansa mieliin. Sittemmin Laajavuoressa ajetaan useamman kerran testierikoiskoe, kunnes pikataival palasi rallireitille vuosi sitten. Reitti tosin on melko erilainen kuin silloin ennen, nyt sekä lähtö- että maalipää sijaitsevat aivan Laajavuorentien varressa.

Heti startin jälkeen on rallin toinen "asvalttiosuus", muutaman sadan metrin päällystetty pätkä, jonka jälkeen painellaan metsän siimekseen soralle, sen wanhan Laajavuoren pariin. Kahteen kertaan ajettava Laajavuori päättää rallin avauspäivän sekä lauantai-iltana koko kilpailun. EK 22 Laajavuori 2 on niin sanottu Power Stage, jolla on jaossa ylimääräisiä MM-pisteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Suomalaisten ykköshaastaja varoittaa Hassista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.