EK-esittelyt: Päätöspäivä on klassikoiden

EK 12/17 Leustu (21,35 km)

30.7. klo 7.58 ja klo 13.55

Se, joka jaksaa heti lauantaiaamusta "Leusthulle lusthin pittoon" palkitaan ruhtinaallisesti. Nämä tiet kuuluvat Jyskälän reitille vähintään yhtä kiinteästi kuin ajoittain maastossa näyttäytyvät joulupukit. Tie on välillä isompaa, välillä hädintuskin auton levyistä, mutta hillittömän kovaa pitäisi mennä koko ajan. Paitsi parhaimmillaan yli 50 metrin ilmalennolle heittävissä hyppyreissä, joihin pitää ajaa sen verran pieteetillä, ettei telo itseään eikä menopeliään.

Korpilahdelta starttaava ja Jämsänkosken kupeeseen Lahdenkylän päättyvä Leustu on rallin päätöspäivän pisin erikoiskoe. Ne, jotka eivät kykene paikalle heti aamusta, voivat onnekseen saapua paikalle iltapäivällä, kun Leustu ajetaan toiseen kertaan.

EK 13/18 Surkee (14,66 km)

30.7. klo 9.00 ja klo 14.57

Surkee kuuluu Leustun tavoin Jyskälän klassikoihin. Erikoeskoetta on ajettu vuosien varrella monessa muodossa, aikoinaan jopa reilusti yli 30 kilometrin mittaisena. Tämän vuoden versio on vajaat 15 kilometriä, mutta vaihtelevaa olosuhdetta piisaa.

Homma lähtee liikkeelle pieneltä tieltä, keskikohta puolestaan on reilusti leveämpää baanaa kunnes pikataipaleen loppupuolella pistäydytään jälleen pienemmällä tiellä. Juuri tämä osuus seuloo Surkeella jyvät akanoista. Kymmenen kilometrin kieppeiltä alkava pienempi tie on kovapintainen ja maakivet vaanivat huolimatonta kulkijaa. Muutama reipashenkinen hyppykin löytyy.

EK 14/19 Urria (12,75 km)

30.7. klo 9.55 ja klo 15.52

Urria oli pois rallireitiltä 18 vuotta, kunnes palasi ruotuun kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen se on kuulunut jälleen Jyväskylän MM-rallin vakiokalustoon. Erikoiskoe tunnetaan ennen muuta vajaan yhdeksän kilometrin kohdalla olevasta hyppyristä, jossa hölmöilemällä rikkoo autonsa pomminvarmasti. Pituusennätyksiä ei tässä kohtaa rikota, korkeusennätyksiä kylläkin. Tie ikään kuin putoaa alta pois.

Eräiden arvioiden mukaan Urrian "The Hyppyristä" voi loikata korkeintaan 38 metriä mikäli mielii pitää menopelinsä ajokunnossa. Maltillisempiakin hyppyjä löytyy ja pätkän alussa huristellaan nopeaa, pehmeäpintaista tietä, joka sallii melkoisen leveät ajolinjat.

EK 15/20 Jukojärvi (14,32 km)

30.7. klo 10.58 ja klo 16.55

Viime vuoteen verrattuna Jukojärvestä on nipistetty pois yli seitsemän kilometriä, joista vajaat viisi on lohkaistu omaksi, koko kisan päättäväksi Isojärven erikoiskokeeksi. Mitään sunnuntaiajelua Keuruun ja Multian väliimaastoon sijoittuvalla pätkällä ei silti pääse harrastamaan.

Reitiltä löytyy viisi risteystä, joissa kaikissa matkaa jatketaan 90 asteen rivakan käännöksen jälkeen. Nämä paikat tarjoavat aivan rallin loppusuoralla vielä erinomaisen mahdollisuuden monenlaiseen hölmöilyyn. Irtosoraa on myös runsaasti ja jos keli on kuiva, pölykin muodostaa oman haasteensa.

EK 16/21 Isojärvi (4,85 km)

30.7. klo 11.23 ja klo 17.20

Isojärvi on siis uusi nimi reitillä, mutta tie on tuttu vanhan Jukojärven loppuosana. Vaikka pätkä on lyhyt, se on silti haastava ja vaatiii äärimmäistä keskittymistä. Isojärvi Kakkosen jälkeen ajetaan enää Laajavuori Kakkonen, joka sekin on vain reilut neljä kilometriä pitkä.

Asetelma on haastava, sillä tässä vaiheessa kisaa eri sijojen välillä on helposti turvallisen tuntuisia 20-30 sekunnin eroja, jotka on kuitenkin helppo hukata pienillä tai vähän suuremmilla lipsautuksilla. Isojärvellä tähän tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden erikoiskokeen loppu. Viimeinen mutka kaartuu pienen hypyn jälkeen vasemmalle ja auto pitäisi pystyä sitomaan sisäkaarteeseen. Jos kärry luisuu liikaa ulos, voi edessä olla kurkistus ojan pohjalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Loeb on niin vanha, ettei näe kelloa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.