EK4: "Sukka syyläriin"

Perjantaiaamuinen MM-rallin etelään siirtyminen starttasi kello 9 Hassin osittain Ouninpohjan mutkiakin noudattavalla, kinkkisellä erikoiskokeella.

Torstaina kaksi minuuttia kärjestä jäänyt Mikko Hirvonen palasi tuliterällä Fordillaan kisaan mukaan ja kellotti huimat, lähes 11 sekunnin pohjat Hassin mutkaisille teille.

- Ei täydellinen suoritus, nopeamminkin olisi voinut mennä. Sukka syyläriin vaan, hyväntuulinen Hirvonen veisteli Ralliradiolle pätkän maalissa.

Ensimmäisenä pätkälle startannut Sébastien Loeb oli tyytyväinen suoritukseensa, vaikka kärkilähtijän risti onkin aurata irtosoraa tieltä. Loebin aika Hassissa oli 11.25,3 - kymmenyksen hitaampi kuin kakkosajan kellottaneen Sébastien Ogierin.

Fordilaiset Jari-Matti Latvala ja rallin avaus-EK:lla pohja-ajan lyönyt Jari Ketomaa valittelivat pito-ongelmista. Latvala jäi Hirvosen Fordista 13,6 sekuntia ja Ketomaa lähes puoli minuuttia.

Hassin pätkällä taistelu tiivistyi myös S2000-luokassa. Virolainen Ott Tänak rohmusi eilen torstaina luokkaan 8,5 sekunnin johdon ennen kolmatta peräkkäistä luokkavoittoaan (S2000 tai N) jahtaavaa Juho Hännistä. Hänninen patisti Skodaansa kuitenkin Hassissa 5,1 sekuntia nopeammin kuin Ford Fiestaa komentava Tänak, joten kaksikon ero kutistui reiluun kolmeen sekuntiin.

Kokonaiskilpailussa Tänak on kahdeksantena vajaat 40 sekuntia Loebia perässä. Hänninen on kymmenentenä.

Erikoiskoe 5, Evo, ajetaan klo 11.03.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sähkövika vai Mikon vika? Kukaan ei tiedä.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.