Juha Salo haastaa N-ryhmän MM-kamppailijat

Juha Salo starttaa Jyväskylän MM-ralliin järjestäjien myöntämällä villillä kortilla. Kolminkertainen N-ryhmän Suomen mestari aikoo sotkea pakkaa tuotantoautojen MM-kilvassa.

- Lähdemme tekemään hyvää tulosta ja hakemaan sitä korkeinta sijoitusta palkintopallilla, Salo toteaa lehdistölle lähettämässä tiedotteessaan.

Salo voitti N-ryhmän Jyväskylän MM-rallissa vuonna 2003.

- Suurimmat uhat tulevat tänä vuonna kotimaisesta sarjasta tutuista kavereista Juho Hännisestä ja Jari Ketomaasta. Sitä en yhtään epäile, etteivätkö nämä kuljettajat ajaisi kovaa, Salo puntaroi.

Salo kilpailee uudella, Jyväskylän rallia varten tehdyllä Mitsubishi Lancer Evo 9 -autolla.

- Meillä on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä huipputulosta, Salo ennakoi.

Suomen MM-rallissa täytyy kilpailla hieman erilaisella taktiikalla kuin päivän kestävässä SM-rallissa.

- Heti siitä lähtien, kun Killerillä lippu heilahtaa on oltava hereillä. Sen verran tiukka kilpailu on tulossa, kun kärkijätkien osalta puhutaan sekunnin eroista,. Ensimmäisinä päivinä ei ole varaa ottaa neniin. Kyllä kilpailu alkaa ensimmäisestä erikoiskokeesta, Salo toteaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.