Jyväskylän ralli lähestyy - teemasivut avattu

Jyväskylän MM-ralli pärähtää jälleen käyntiin torstaina 31.7., kun lajin kerma kokoontuu Keski-Suomen sorateille.

Kilpailu alkaa Killerin ek:lla torstai-iltana ja voittaja nousee podiumille Paviljongissa sunnuntaina 3.8. kello 13.20. Tässä välissä kilpailijat kaasuttelevat kiharaisilla sorateillä noin 340 kilometrin urakan.

Vaan kuka voittaa? 2000-lukua dominoineen Marcus Grönholmin vetäydyttyä rallisirkuksesta, ainakin kotiyleisö odottaa palokkalaisen Mikko Hirvosen nousevan Jyväskylän valtaistuimelle. Eivätkä odotukset ole katteettomia, sillä Hirvonen on vedonlyöjien papereissa kisan suurin voittajasuosikki.

Ennakolta Hirvosella on vastassaan kaksi kovaa haastajaa. Mestarillinen Sebastien Loeb metsästää motivoituneena ensimmäistä Suomen rallin ykköstilaansa. Entä mitä tekee viime kerralla kisan johdossakin käväissyt nuori komeetta Jari-Matti Latvala?

Yllättäjän viittaa voidaan sovitella norjalaisen Petter Solbergin harteille. Pystyykö hän jatkamaan nousujohteisia otteita uudella Subarullaan?

Ksml.fi seuraa Jyväskylän MM-rallin vaiheita erikoissivustoillaan. Sivuilta löytyy muun muassa viikonloppua ennakoivat kuskiesittelyt, erikoiskokeiden ohjelma, tuoreimmat uutiset, tulospalvelu, videoita ja kuvasarjoja. Ensimmäiset tämän vuoden rallivideot on katsottavissa jo tällä viikolla, kun ksml.fi julkaisee Sebastien Loebin kuulumisia Jyväskylän MM-rallien testeistä.

Kisaviikonlopun aikana rallin tapahtumia seurataan reaaliaikaisesti erikoiskoe erikoiskokeelta. Nopeaa tulospalvelua täydennetään huoltotauoilla kuljettajien kommenteilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.