Katoaako MM-sarjan sympaattisin tiimi?

Kolmatta vuotta rallin MM-sarjaa kiertävä Petter Solberg World Rally Team on ainakin allekirjoittaneen mielestä koko sirkuksen sympaattisin tiimi. PSWRT polkaistiin pystyyn, kun Solberg jäi ilman ajopeliä Subarun lakkautettua WRC-toimintansa. Hymyilevän norjalaisen poppoo on pieni, mutta ammattitaitoinen ja väki näyttää olevan kuin yhtä suurta perhettä keskenään.

Solbergin mediatilaisuus rallin aattona noudatteli ainakin viime vuodelta tuttua kaavaa: talli pisti pystyyn Solbergin vaatemallistoa esittelevän muotinäytöksen. Catwalkilla ei nähty supermalleja vaan PSWRT:n koko henkilökunta, eikä jäyhimälläkään mekaanikolla ollut tästä komennuksesta vapautusta. Paikalla ollut naisväki tosin pettyi, kun Solberg viime vuodesta poiketen piti paidan päällään.

Norjan viime perjantainen joukkomurha heitti toki synkän varjonsa tähänkin tilaisuuteen. Muotinäytös vedettiin tapahtuneen vuoksi viime vuotista matalammalla profiililla ja tilaisuuden alkajaisiksi Solberg halusi muistaa Anders Behring Breivikin hirmuteon uhreja. Tv-ruudulla pyöri lohduttomia lehtikuvia ja taustalla soi mahtipontisen melankolinen musiikki. Solberg esikuntineen halusi kuitenkin muistuttaa myös toivosta ja elämän jatkumisesta.

Evilness can kill one person but it can never conquer a nation.

Pahuus voi tappaa yksittäisen ihmisen, mutta se ei koskaan voi valloittaa kokonaista kansakuntaa, kuului Solbergin viesti.

On selvää, että Solbergin tiimin täytyi jollain tavalla muistaa joukkomurhan uhreja. Yhtä selvää on myös se, että sen tekeminen tyylikkäästi, sortumatta liialliseen imelyyteen tai murheella mässäilyyn, on äärimmäisen vaikeaa. Petter ja kumppanit suoriutuivat haastavasta tehtävästään erinomaisesti ja sydämellisesti.

Solbergin talli on kovassa bisneksessä eräänlainen inhimillisyyden linnake. Kuljettaja itse on ilmoittanut, että haluaa jatkaa uraansa tehdastallissa.

On sääli, jos MM-sarjan sympaattisin tiimi katoaa kokonaan kartalta.

Parkaisu Paviljongista -juttusarjassa yritetään seurata Jyväskylän MM-rallia "kulissien takaa".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.