Latvalan kartturi: Meillä on pieni henkinen etu

Jari-Matti Latvala ja Sebastien Ogier käyvät hurjaa sekuntikamppailua Suomen MM-rallin voitosta. Lauantain aamupäivän lenkillä Latvala onnistui hyvin ja kasvatti eroa niukasti. Volkswagen-kaksikon erottaa kuitenkin vain niukat kolme sekuntia, joten rallin voitto on täysin auki. Ajamatta on vielä kuusi erikoiskoetta.

– Ihan jees oli aamupäivän lenkki. Johtoa vähän lisättiin. Kaikki on kotiinpäin. Ehkä meillä on pieni henkinen etu. Parempi näin päin, Latvalan kartturi Miikka Anttila totesi päivähuollossa.

– Saa kyllä tulla koko ajan täysillä. Pieneenkään virheeseen ei ole varaa. Vähänkin jos vetää poikittain, niin heti tulee turpaan, Anttila lisäsi.

Iltapäivällä ajetaan toistamiseen neljä aamun erikoiskoetta. Tiet voivat olla jo varsin kuluneita, mutta siitä huolimatta yhtään ei voi varmistella.

– Koko ajan on keskityttävä ja pidettävä orjallisesti oma rytmi. Uraan on pakko syöttää. Vähän se on sellaista lottoa toisella kertaa, Anttila sanoi.

– Toiseen kertaan ajattaessa on tietty se huono puoli, että kiviä voi nousta pintaan. Jos kopsahtaa niin sitten se kopsahtaa. Pakko on vaan vetää täysillä, kun niin tekee kaverikin.

Latvala itse puhkui itseluottamusta, vaikka ero ranskalaismestariin on minimaalinen. Ogier puolestaan aloitti henkisen pelin toteamalla, että iltapäivällä etuautona ajaminen voi hidastaa ja että mahdollisuudet eivät ole järin suuret.

– Nyt pitää osata kontrolloida vauhtia. Jos väärässä paikassa yrittää liikaa, niin menee helposti poikittain ja häviää. Pitää tietää, mistä paikoista voi leikata.

– Tiedän, että auto on hyvä iltapäivän lenkillä. Jos Seb on sitä mieltä, niin sehän on vaan hyvä meille, Latvala summasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.