Loeb kaasutti historialliseen voittoon

Sebastien Loeb varmisti MM-rallin voittonsa viimeisen erikoiskokeen, Laajavuori 2:n jälkeen. Loeb jätti päätöspäivänä toiseksi nousseen Jari-Matti Latvalan lopula 8,1 sekunnin päähän. Sébastien Ogier sijoittui lopulta kolmanneksi 12,8 sekuntia Loebia hitaampana.

Loebin voitto on sikäli historiallinen, että hän on ensimmäinen ei-pohjoismaalainen kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan Jyväskylän MM-rallin kahdesti.

Rallin käännekohdaksi muodostui lopulta taktikointi perjantai-illan viimeisellä pätkällä Mynnilässä. Vastoin ennakkokaavailuja Loeb hyötyi lauantaina ensimmäisenä starttaamisesta ja onnistui repimään kaulaa lauantaiaamun erikoiskokeilla.

Latvalan taivalta hidastivat säätö-ongelmat, jotka hän sai korjattua vasta lauantaina.

- Auton takapää ei pysynyt mukana. Haettiin iskareista vikaa, mutta väärästä paikkaa. En vain tajunnut asiaa ennen kuin tänään, Latvala pudisteli päätään YLEn Ralliradiolle.

- Toinen sija on hävitty ja se harmittaa. Täällä oli kuitenkin paljon suomalaisia ja faneja, joille voiton olisi suonut. Toisaalta pitää olla myös tyytyväinen voitettuun kakkossijaan, sillä onnistuttiin vielä tänään nousemaan kolmossijalta toiseksi, Latvala jatkoi.

Laajavuoren kolmelle nopeimmalle jaettiin ylimääräisiä MM-pisteitä. Näin ollen Mikko Hirvonen sai kolme bonuspistettä, Latvala kaksi ja Ogier yhden.

- Kakkossijasta ja Laajavuoresta saadut pisteet ovat tärkeitä, se tietysti lämmittää mieltä, toiseksi kokonaiskisassa jäänyt Latvala totesi.

Laajavuori 2:n jälkeen Mikko Hirvonen varmisti neljännen sijansa MM-rallissa. Petter Solberg ajoi viidenneksi ja Mads Östberg kuudenneksi. Kimi Räikkönen sijoittui yhdeksänneksi ja S2000-sarjan voittanut Juho Hänninen kymmenenneksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Loeb on niin vanha, ettei näe kelloa

Urheilun raiskausta ja historian siipien havinaa

Hirvonen pähkäili ranskalaisten salaisuutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.