Loebin johdolla yötauolle

Jyväskylän MM-ralli saatiin käyntiin dramaattisella Lankamaan erikoiskokeella. Fordin Mikko Hirvonen oli rallin ensimmäinen epäonnen soturi, sillä hän ajoi 23,76 kilometrin mittaisella erikoiskokeella puuhun ja jäi kärjestä 37,9 sekuntia. Laukaan pätkällä takkiin tuli lähes minuutti lisää takarenkaan rikkouduttua. Kolmen erikoiskokeen jälkeen eroa kärkeen on jo yli kaksi minuuttia.

Suomalaismurheita oli myös Matti Rantasella, joka ajoi ulos toisella EK:lla oltuaan ensimmäisen pätkän jälkeen kuudes.

Citroënin ranskalaiset Sébastienit, Loeb ja Ogier, tahdittivat MM-rallin ensimmäistä päivää. Laajavuoren erikoiskokeelle lähdettiin Loebin johdosta Ogierin pitäessä rallin kokonaistilanteen toista paikkaa, eivätkä päätös-EK:lla tilanteet muuttuneet.

Kolmantena kokonaistilanteessa on Jari-Matti Latvala. Fordin Jari Ketomaa ajoi ensimmäiselle pätkälle pohjat ja on kokonaistilanteessa neljäs kolmen erikoiskokeen jälkeen.

Sébastien Ogier tuli Laukaan maaliin seitsemäntenä 7,5 sekuntia kärkeä hitaampana. Perjantaipäivän lähtöjärjestyksen määrittää kokonaistilanne kahden erikoiskokeen jälkeen ja muiden muassa Ogier kertoi laskeneensa paljon tämän varaan.

- Hidastin lopussa saadakseni huomiselle paremmat lähtöasetelmat ja ettei minun tarvitse lähteä ykkösenä huomenna, Ogier totesi pätkän maalissa.

- Kun Mikko (Hirvonen) on pois pelistä, niin kisaan nyt Loebia vastaan. Muita vastustajia ei edes mietitä, Ogier jatkoi.

Ensimmäisenä huomenna reitille säntäävä Loeb joutuu painiskelemaan irtosoran kanssa.

- Se on ongelma joillakin pätkillä, mutta joillakin tien pinta on niin kova, ettei siellä juuri ole irtosoraa. Toivon huomiselle sadetta, se helpottaisi minun ajamistani, Loeb sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mutta saako musta hevonen voittaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.