Sebastien Ogier

Syntynyt: 17.12.1988

MM-ralleja ennen kautta 2018: 123

MM-voitot ennen kautta 2018: 40

Ensimmäinen MM-ralli: Meksiko 2008

Ensimmäinen MM-voitto: Portugali 2010

Kartanlukija kaudella 2018: Julien Ingrassia

 

Kun Sebastien Ogier valloitti juniorien maailmanmestaruuden heti ensimmäisellä yrittämällä vuonna 2008, saattoi hänessä aavistella olevan jotain poikkeuksellista. Käsitys vain vahvistui Citroenilla vietettyjen vuosien aikana 2010 ja 2011, kun hän haastoi itse Sebastien Loebin. Ogier ei suostunut kakkoskuljettajan asemaan, vaan lähti kehittämään Volkswagenin WRC-autoa kaudeksi 2012. Se siirto kannatti, sillä Ogier ajoi VW Pololla maailmanmestariksi vuosina 2013-16.

MM-sarjan ylivoimaisesti parhaalla autolla ajetut mestaruudet eivät tulleet yhdellä kädellä taituroiden, mutta vasta altavastaajana pidetyllä M-Sportin Ford Fiestalla ajettu mestaruus 2017 nostaa Ogierin kaikkien aikojen suurimpien kuljettajien kastiin. Ogierilla on toiseksi eniten kuljettajien maailmanmestaruuksia ja hän on vasta kolmas kuljettaja, joka on voittanut enemmän kuin yhden MM-tittelin vähintään kahdella automerkillä.

Ogierin taidosta ja lahjakkuudesta on todistuksena 40 MM-rallivoittoa 123 MM-rallista ennen kautta 2018. Se tarkoittaa, että Ogier on voittanut keskimäärin joka kolmannen MM-rallinsa. Kaudella 2013 Ogier juhli MM-rallin voittoa yhdeksän kertaa, kun kausilla 2014 ja 2015 voittoja kertyi kahdeksan vuoteen.

Uusimmat

Kuljettajat

Andreas Mikkelsen

Sebastien Ogier

Jari-Matti Latvala

Ott Tänak

Kris Meeke

Thierry Neuville

Hayden Paddon

Dani Sordo

Craig Breen

Esapekka Lappi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.