Aino-Kaisa Saarinen lopettaa uransa

Saarinen kertoi ratkaisustaan olympialaisten 30 kilometrin kilpailun jälkeen.

Maastohiihdon tämän vuosituhannen kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Aino-Kaisa Saarinen lopettaa hiihtouransa kuluvan kauden jälkeen. Saarinen kertoi ratkaisustaan olympialaisten 30 kilometrin kilpailun jälkeen. Hän jäi matkalla 20:nneksi. Norjan Marit Björgen voitti ja Suomen Krista Pärmäkoski oli toinen.

Saarisen mukaan huippuhiihdon ja perhe-elämän yhdistäminen on tuottanut haasteita.

– Toukokuussa kaksi vuotta täyttävää Amanda-tytärtä on ikävä reissuilla, ja tämä käy raskaaksi, Saarinen kertoi STT:lle.

Saarinen, 39, jäi Pyeongchangin olympialaisissa ilman mitalia. Kolmista aiemmista olympialaisistaan hän saavutti joka kerta vähintään yhden mitalin, ja uran varrella arvokilpailumitaleita kertyi kaikkiaan 15.

– En olisi uskonut, että tällä tavoin tunteet nousevat pintaan, Ylen televisiohaastattelussa kyynelehtinyt Saarinen sanoi.

– Ura on ollut mieletön matka, jonka aikana on tullut uskomattomia kokemuksia. Tosi raskas kolmenkympin kilpailu. Luulin, että pääsen nauttimaan. Kilpailun aikana en vielä miettynyt, mutta maalissa pitkä matka tuli päätökseen, Saarinen ruoti päivän tunneskaalaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hopealle taistelleen Pärmäkosken sormet kramppasivat takasuoralla – "Annoin kaikkeni, ja melkein kävelin lopussa"

Pärmäkoskelle olympiahopeaa naisten kolmellakympillä – Björgen voitti ylivoimaisesti

Naisten kolmellakympillä dramatiikkaa – Itävallan Stadlober hiihti väärälle reitille, Pärmäkoski kiinni kakkossijassa

Björgen hallitsee naisten päätösmatkaa – suomalaiset taistelevat mitaleista

Uusimmat

Olympialaiset

Tokion olympialaisten lykkääminen on hyväksi urheilijoiden mielelle, sanoo yleisurheilupomo Coe – olympialaiset kisataan todennäköisesti heinä–elokuussa 2021

Olympialaisten lykkäys mukauttaa huippu-urheilijoiden valmennusta, mutta jotain myös jäi: "Joskus tämäkin korpivaellus loppuu"

Huippu-urheilijat osoittivat ymmärtämystä Tokion kesäkisojen siirtopäätökselle

Neziri, Lakka ja Liukkonen ottivat rauhallisesti lopullisen päätöksen vastaan  – tässä vaiheessa Tokion kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin oli jo ennustettavissa

Tokion olympialaiset siirtyvät mahdollisesti jopa ensi vuoden kesään asti – ensimmäinen kerta, kun kisat siirtyvät rauhan aikana

Koronavirus uhkaa kesän joukkotapahtumia – EM-jalkapallo ja Tokion olympialaiset liikuttavat valtavia ihmismassoja

Nyt se on varmaa: Suomi sai olympiapaikan ratsastukseen

Trump harkitsee matkaa Tokion olympialaisiin – myös kisalippu Los Angelesin 2028 kisoihin kiinnostaa

Olympiareissu Tokioon väikkyy jo Mikkelän mielessä – Rion 2016-kisojen sulkapallounelmista jäi sitkeästi kirvelevät muistot

Monet suomalaisyritykset solmineet sopimuksia Pekingin talviolympialaisiin 2022 – Tuusulalainen Vepe toimittaa jääkiekkokaukaloita ja Honkarakenne majoituksia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.