Ammunta on pielessä Korean oloissa

Alpensian ampumahiihtokeskuksen tuuliolot ovat ottaneet tähän mennessä niskalenkin Kaisa Mäkäräisestä olympialaisissa.

Mäkäräiselle kertyi takaa-ajossa kauden ennätysmäärä sakkoja: kuusi.

Joensuulainen myönsi epäonnistuneensa tuulen arvioinnissa toisella makuupaikalla. Siinä hänelle kirjattiin ratkaisevat kolme sakkoa, ja kärki karkasi.

– Olisi pitänyt tehdä vielä enemmän tähtäimen siirtoja. Luin tuulta väärin. Huomioin sen, mutta en osannut huomioida oikein, kylmissään Pyeongchangin viimassa värjötellyt Mäkäräinen totesi.

Mäkäräinen nosti hyvällä hiihdolla sijoitustaan kolme pykälää ja oli 22:s.

Tuuliolot olivat jälleen vaikeat, ja iltapäivällä mietittiin jopa kisan perumista. Kuusi sakkoa tai enemmän kertyi 13 naisampumahiihtäjälle.

– Olosuhteet vaihtelivat paljon kohdistuksesta lähtien. Ensimmäisessä makuussa oli kohtuullisen helpot olot ja suoritus oli hyvä. Toisessa makuussa oli jokaisella laukauksella todella erilainen tuuli. Yritin elää tuulen mukana, mutta en saanut siitä tarpeeksi koppia. Laukaukset menivät ohi tuulen puolelta, vaikka yritin reagoida ensin tähtäimen napsuilla ja sen jälkeen ennakolla, Mäkäräinen kertasi.

Mäkäräinen lähti matkaan pikakisan tapaan nopeasti ja riskillä. Toisaalta juuri reitin alussa on Mäkäräiselle vahvaa kuokkanousua, jossa hän repii eroa muihin.

Sijalta 25 matkaan sännännyt Mäkäräinen oli puhtaan avausammunnan jälkeen jo 13:s. Toinen ampumapaikka pudotti hänet 30:nneksi ja peli oli selvä.

Myös ensimmäinen pystypaikka tuotti Mäkäräiselle kolme sakkoa.

– Aloitin siinä liian nopeasti, kun arvelin, että kohta tuuli taas nousee. Alku oli liian nopea minun taitoihini nähden ja sitten tuli sakkoja, Mäkäräinen naurahti.

– Viimeinen ampumapaikka oli ihan hyvä. Se oli selkeästi helpompi olosuhteiltaan.

Mäkäräinen koki, että takaa-ajo tarjosi sekä hyvää että huonoa. Positiivista oli suomalaistähden hiihtovauhdin paluu kärkitasolle. Mäkäräinen oli hiihtoajoissa kolmas juuri ennen Saksan Denise Herrmannia.

Jos hiihto kulkee, niin keskiviikon normaalimatkalla Mäkäräisellä on mahdollisuus hyviin sijoituksiin parillakin sakolla.

– Jalkojen ja yleisen vireystilan osalta oli jo paljon parempi fiilis kuin ennen pikamatkaa. Otetaan tästä hyvä hiihto ja kaksi puhdasta ampumapaikkaa mukaan normaalimatkalle, Mäkäräinen tavoitteli.

– Kisat eivät ole ohi ennen kuin kaikki matkat on hiihdetty. Yhteenvetoja teen vasta sen jälkeen, joensuulainen ilmoitti.

Naisten takaa-ajon vei nimiinsä odotetusti Korean tuplavoittajaksi kohonnut Laura Dahlmeier. Saksalainen hallitsi jälleen vaikeat tuuliolot ja hänelle kirjattiin vain yksi sakko. Ykkösenä matkaan lähtenyt Dahlmeier aloitti hiihdon rauhallisesti ja oli ladulla vasta 17:nneksi nopein.

Slovakian Anastasia Kuzmina oli jälleen ylivoimaisesti paras hiihtäjä ja taisteli loppusuoralla hopeaa. Mäkäräinen jäi hänestä ladulla 28 sekuntia. Neljä sakkoa laukoneen Kuzminan perässä pronssia saavutti Ranskan Anais Bescond.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .