Iivo Niskanen: "Viime vuonna jo todistin, että unelmia pystyy toteuttamaan"

Niskanen kertoi arvostavansa eniten 50 kilometrin kisaa perinteisellä hiihtotavalla.

Lahdessa viime vuonna voitettu maailmanmestaruus oli Iivo Niskasen uran iso merkkipaalu, ja 50 kilometrin olympiavoitto kuin suoraa jatkumoa siitä. Niskasesta tuli jo suomalainen suurhiihtäjä.

– Viime vuonna hallitsin paineet Lahdessa. Täällä oli ehkä vähän helpompaa, kun ei ollut niin paljon suomalaisia ympärillä, Niskanen sanoi ehdittyään nauttia voiton tunteesta jo jonkun tovin.

Kestävyysurheilussa menestyksen toistaminen ei ole järin helppoa, mutta Niskanen tuntuu iskeneen kultasuoneen. Perinteinen hiihtotapa kulkee kuin unelma, ja Niskasella on 26-vuotiaana jo sen verran harjoitusvuosia takana, että hiihdon kuninkuusmatkakin onnistuu.

– Kyllä tämä on iso juttu. Tämä hiihtotapa ja matka ovat ne, joita arvostan eniten.

– Olympiavoitto on ollut unelma, ja jo viime vuonna todistin, että unelmia pystyy toteuttamaan, Niskanen sanoi

Arvostusta ei vähennä se, että matka kilpaillaan yhteislähtönä. Lauantaina Niskanen osoitti hallitsevansa taktisetkin kuviot, sillä hän otti kisan komentoonsa noin 17 kilometrin hiihtämisen jälkeen. Valmentaja Olli Ohtosen mukaan alkuperäinen suunnitelma oli lähteä kärkeen vasta noin 30 kilometrin kohdalla, mutta Niskanen luotti kuntoonsa ja päivän vireeseen.

– Olin luottavainen koko ajan, että pystyn olemaan tilanteen päällä, Niskanen kuvasi kultataisteluaan venäläisen OAR-joukkueen Aleksandr Bolshunovin kanssa.

Niskanen oli jo ennen lauantaita olympiavoittaja ja maailmanmestari, mutta nyt kaksinkertainen olympiavoittaja. Ensimmäinen olympiakulta heltisi nuorena superlupauksena neljä vuotta sitten yhdessä Sami Jauhojärven kanssa, nyt yksin taktisesti kypsällä hiihdolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Olympiakomitean Ritakallio: Niskasen kullalla suuri kansallinen merkitys

Hopeamies Bolshunov sätti suksiaan: "Olisin voinut voittaa"

Kuopiossa ja Vieremällä pohditaan Iivo Niskaselle sopivaa palkintoa – saako taas rahaa tai metsää?

Valmentaja Ohtonen halasi olympiavoittajaa tiukasti – "Iivosta on kasvanut suurhiihtäjä"

Iivo Niskanen kokee olevansa taloudellisesti etuoikeutettu – tukea tullut myös vaikeina aikoina

Kauas kärjestä jäänyt Matti Heikkinen iloitsee Niskasen menestyksestä: Koko porukka juhlii, sauna lämmitetään

Mika Kojonkoski Niskasesta: Miellyttävä ihminen, huikea urheilija

Kuninkuusmatkalla olympiakultaa voittanut Iivo Niskanen: "Lujilla oli henkisesti"

Niskaselle ylistystä norjalaiselta kilpakumppanilta: "Hän on mahtava, hän on uskomaton"

Iivolle sataa onnitteluita valtiojohtoa myöten