Iivolle sataa onnitteluita valtiojohtoa myöten

Muun muassa presidentti Sauli Niinistö onnittelee Iivo Niskasta olympiakullasta.

Suomen valtiojohto onnittelee Iivo Niskasta olympiakullasta. Pääministeri Juha Sipilä kehuu Niskasta Twitterissä uskomattomasta taistelusta ja kuninkuusmatkan kullasta.

 

Presidentti Sauli Niinistö kirjoittaa Facebookissa, että Iivo rakenteli uskomattoman hienon kisan.

– Kun pää ja kroppa pelasivat meni muilta sukset alta, Niinistö hehkuttaa.

Niskanen voitti perinteisen hiihtotavan 50 kilometriä Pyeongchangin olympialaisissa. Niskanen taisteli voitosta venäläisten OAR-joukkueen Aleksandr Bolshunovin kanssa ja ratkaisi voiton irtiotolla kilometri ennen maalia.

Myös presidentti Tarja Halonen riemastui Niskasen voitosta.

– Tulihan se kulta lopulta!!! Onneksi olkoon Iivo Niskanen, hän tviittasi.

 

Niskasta ovat onnitelleet kullasta moni muukin. Esimerkiksi jyväskyläläinen suunnistuksen maailmanmestari Jani Lakanen kertoi, että koko hänen perheensä hyppi viimeiset 10 kilometriä kisasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuninkuusmatkalla olympiakultaa voittanut Iivo Niskanen: "Lujilla oli henkisesti"

Niskanen pääsi kovaan kerhoon – vain kolme suomalaista voittanut aiemmin 50 kilometrin olympiakultaa

Niskasen vanhemmat tunteikkaina – onnen kyyneleitä ei voinut pidätellä

Iivo Niskanen hiihti olympiakultaa!