Nyt se on varmaa: Suomi sai olympiapaikan ratsastukseen

Suomi on saanut yhden maapaikan Tokion olympiakisojen kouluratsastukseen. Suomen Olympiakomitea vahvisti sivuillaan, että paikka myönnettiin vuoden 2019 lopussa umpeutuneen rankingjärjestelmän kautta. Suomen Henri Ruoste oli Pohjois-Euroopan ratsastajien henkilökohtaisen rankingin paras, kun edeltä poistettiin joukkuepaikan saavuttaneiden maiden urheilijat. Kouluratsastuksen maailmanrankingissa Ruoste on parhaana suomalaisena sijalla 53.

Myönnetty olympiapaikka on maakohtainen, mutta ilman yllättäviä takapakkeja Turusta kotoisin oleva Ruoste on Suomen olympiaedustaja Tokiossa Rossetti-hevosellaan. Ratsukko oli viime kesän EM-kisoissa 15:s.

Tokion olympialaiset alkavat 24. heinäkuuta ja kestävät 9. elokuuta saakka. Kouluratsastuksen yksilökilpailun mitalit jaetaan 29. heinäkuuta. Ratsastuslajeista olympiaohjelmaan kuuluvat kouluratsastuksen lisäksi esteratsastus ja kenttäratsastus, joissa Suomi ei ole toistaiseksi saavuttanut paikkoja Tokioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.