Stochille toinen peräkkäinen suurmäen olympiakulta – Ahonen kauden tasollaan

Stochin kausi on ollut menestys.

Puolan Kamil Stoch piti avauskierroksen johtonsa ja toisen kierroksen 136,5 metrin hyppy riitti tuomaan puolalaiselle toisen peräkkäisen suurmäen olympiakultamitalin. Saksan Andreas Wellinger jysäytti toisella kierroksella 142-metrisen, mutta Stoch vei voiton 3,4 pisteen erolla.

Kilpailun kolmas oli Norjan Robert Johansson, joka jäi voittajasta 10,4 pistettä.

Stochin kausi on ollut menestys, koska hän voitti vuodenvaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikon kaikki neljä osakilpailua. Pyeongchangissa hän oli normaalimäen neljäs. Normaalimäen voitti Saksan Wellinger.

Stoch voitti neljä vuotta sitten Sotshin olympialaisissa sekä normaalimäen että suurmäen. Edellinen peräkkäisissä olympialaisissa suurmäen voittanut hyppääjä oli Matti Nykänen, joka voitti Sarajevossa 1984 ja Calgaryssä 1988.

 

Ahonen lopulta 27:s

 

Ainoana suomalaisena suurmäen toiselle kierrokselle selvisi Janne Ahonen, joka oli lopulta 27:s. Ahonen hyppäsi avauskierroksella 124,5 metriä ja toisella 115,5 metriä. Lyhyemmästä hypystä huolimatta Ahonen nosti sijoitustaan kaksi pykälää toisella kierroksella ja nousi vielä yhden sijan Slovenian Anze Semenicin hylkäyksen myötä.

– Ei hypyissä varmaan suuria eroja ollut. Toiseen sattui vähän huonompi reikä minulle ja (Denis) Korniloville, ja juttelimmekin siitä hyppyjen jälkeen, Ahonen viittasi Ylen haastattelussa huonoihin tuulioloihin.

– Sijoitus ei ollut sen kummempi kuin mitä tänä talvena ovat olleet. Pieni taudinpoikanen on voitettu, maanantain joukkuekilpailuun valmistautuva Ahonen jatkoi.