Suomalaismäkihyppääjät ovat olympiakisoissa opintomatkalla

Janne Ahosen varjossa hyppäävä maajoukkuenelikko on Etelä-Koreassa oppimatkalla.

Mäkisuuruus Janne Ahosen suomalaisseuraaja ei tee läpimurtoaan Pyeongchangin talviolympiakisoissa. Sen on varmaa, sillä Ahosen varjossa hyppäävä maajoukkuenelikko on Etelä-Koreassa oppimatkalla.

Tosiasian muotoilee maajoukkueen itävaltalainen päävalmentaja Andreas Mitter.

– Meillä on Jannea lukuun ottamatta nuori joukkue, paljon ensikertalaisia. 20–23-vuotiaita kavereita, joille olympiakisat ovat osa oppimisprosessia, Mitter myöntää.

Suomalaiset mäkimiehet ovat tottuneet nöyryyteen. Keski-Euroopan mäkiviikolla maltillisena tavoitteena oli, että suomalaishyppääjä nähdään neljän kisan kiertueen kaikilla kahdeksalla hyppykierroksella.

Lopulta suomalainen selviytyi karsinnasta itse kilpailuun neljä kertaa. Toinen hyppykierros jäi jokaiselta haaveeksi.

Mitter asettaa myös olympiakisoihin kainon tavoitteen.

– Ykköstavoite on, että joka hyppääjämme selviytyisi karsinnasta kilpailuun. Sen jälkeen tavoitteena on yltää toiselle hyppykierrokselle, ja niin eteenpäin, Mitter sanoo.

Hän kertoo uskovansa suomalaisten nousuun.

– Näen näissä suomalaisnuorissa potentiaalia. Vedän Itävallassakin nuorten hyppääjien ryhmää, joten tiedän, mihin verrata, Mitter vakuuttelee.

Nelikosta Jarkko Määttä, Antti Aalto, Andreas Alamommo ja Eetu Nousiainen olympiakokemusta on ennestään Määtällä. Maailmancup-pisteille suomalaisista ovat tällä kaudella yltäneet vain sijalla 47 kokonaiskisassa oleva Aalto ja 55:s Nousiainen.

Juttuun Ahonen toivoo nuoren mäkipolven ottavan ohjat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.