Yhdistetyn mäkiosuus alkaa puoli tuntia myöhässä

Tuuli oli vielä pari tuntia ennen starttia odotettua rauhallisempi.

Tuuliolot sotkivat Pyeongchangin olympialaisten yhdistetyt avaavaa normaalimäen kilpailua viivästyttäen koekierroksen alkua. Koekierrosta on kuitenkin hypätty kohtuullisella tahdilla, ja kilpailun juryn mukaan mäkiosuus alkaa kello 8.30 eli puoli tuntia alkuperäistä aikaa myöhemmin.

Mäkiosuuden koekierroksen oli määrä alkaa kello 6.45, mutta kilpailun jury on siirtänyt sitä puolella tunnilla. Varsinaisen mäkikisan alkuaika oli kello 8.

Tuuli oli vielä pari tuntia ennen starttia odotettua rauhallisempi, mutta monia lajeja kisoissa kiusanneet puhurit ovat jälleen voimistumassa.

Suomea kisassa edustavat Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Hannu Manninen ja Arttu Mäkiaho. Yhdistetyn 10 kilometrin hiihto alkaa kello 10.45.