Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pörssiviikko alkoi pakkastunnelmissa ympäri maailman

Markkinat aloittivat uuden viikon alakuloisissa tunnelmissa.

Pörssikursseja painoi ympäri maailman se, että Yhdysvalloissa kaavailtu talouden koronatukipaketti kompastui senaatin äänestykseen. Myöskään Yhdysvaltain keskuspankin Fedin myöhemmin maanantaina tekemä ilmoitus ei piristänyt kursseja. Fed ilmoitti ostavansa rajoittamattoman määrän liittovaltion joukkolainoja ja asuntovakuudellisia arvopapereita markkinoilta.

Taustalla on laajemmin yhteinen huoli maailmantalouden hidastumisesta ja taantumasta, sanoi Nordean päästrategi Antti Saari STT:lle iltapäivästä.

Hallitusten elvytystoimilla alkaa olla kuitenkin suuri merkitys markkinoille.

- Aiemmissa kriiseissä on kokeiltu keskuspankkien luovuutta, nyt tässä aletaan kokeilla hallitusten luovuutta. Ainakin nyt tuntuu siltä, että sitä löytyy, Saari sanoi.

Hän uskoo, että yllättävän nopeasti voi tulla eteen tilanne, että elvytystoimet alkavat olla riittäviä markkinoille.

– Tuleeko se lähipäivinä tai lähiviikkoina, sitä on vaikeaa arvioida. Elvytystoimia tulee yllättävän nopeasti, ja ne ovat yllättävän isoja, Saari sanoo.

Saksa luopuu ve lkarajoituksista ja elvyttää sadoilla miljardeilla

Saksa on päättänyt luopua rajoituksista valtion velkaantumiselle koronakriisin keskellä. Maan hallitus päätti maanantaina ottaa 156 miljardia euroa lisävelkaa epidemian vaatimien elvytystoimien sekä vähentyvien verotulojen kattamiseksi.

– Pitkään on oltu sitä mieltä, että Saksa ei ikinä tule julkaisemaan alijäämäistä budjettia, mutta maa olikin tässä tilanteessa valmis sen tekemään, Saari sanoi STT:lle.

Saksan talousministeri Peter Altmaierin mukaan koronaepidemia iskee Saksan talouteen tänä vuonna pahemmin kuin vuosien 2008–09 finanssikriisi. Tuolloin Saksan talous supistui viisi prosenttia.

Saksalainen Ifo-instituutti esitteli maanantaina todella synkän ennusteen. Sen mukaan Saksan talous supistuu parhaimmillaankin seitsemän ja pahimmillaan jopa 20 prosenttia. Viimeksi mainittu vaihtoehto olisi euroissa 729 miljardia.

Saksan parlamentin on määrä hyväksyä koronaepidemiaan liittyvät hallituksen taloustoimet myöhemmin tällä viikolla.

Valtion suorien lisämenojen määräksi on arvioitu 122 miljardia euroa. Sen lisäksi hallitus aikoo myöntää muun muassa lainatakuita yrityksille yli 800 miljardin euron arvosta.

Helsingin pörssi painui yli neljä prosenttia miinukselle

Helsingin pörssi on päätynyt yli neljän prosentin laskuun. Myös muualla Euroopassa pörssipäivä on ollut miinusmerkkinen. Uutistoimisto AFP:n mukaan Lontoossa laskua oli 4,3 prosenttia, Pariisissa 3,3 prosenttia ja Frankfurtissa 2,1 prosenttia.

Esimerkiksi Hongkongin Hang Seng -indeksi laski päivän aikana noin viisi prosenttia, Shanghain Composite noin kolme prosenttia. Myös Wall Street avautui laskuun.

Kone varoittaa liikevaihtonsa laskevan koronarajoitusten takia

Kone on antanut tulosvaroituksen ja laskee tämän vuoden liiketoimintanäkymiään koronaviruksen vuoksi. Yhtiö arvioi tiedotteessa, että yhtiön liikevaihto laskee tai on parhaimmassa tapauksessa vakaa verrattuna viime vuoden liikevaihtoon.

Liikevaihdon kehitys riippuu nyt merkittävästi muun muassa siitä, kuinka pitkään maiden hallitusten toteuttamat laajat ja tiukat toimenpiteet vaikuttavat liiketoimintaan. Koneen liikevaihdon odotetaan laskevan jopa 5–10 prosenttia, jos toimenpiteet vaikuttavat pitkälle toiselle loppuvuoteen.