Tshekin televisio kertoi maanantaina aloittavansa Rakkautta koronan aikaan -tilannekomedian kuvaukset runsaan viikon kuluttua Prahassa.
– Yksi talo, kolme sukupolvea ja globaali pandemia, televisio mainosti uutta sarjaansa, jonka nimi on väännös Gabriel Garcia Marquezin kirjasta Rakkautta koleran aikaan.
Tshekin televisio kehotti katsojia lähettämään käsikirjoittajille koronaeristykseen liittyviä anekdootteja ja kertomuksia, koska kuusiosaiseksi suunnitellusta sarjasta on käsikirjoitettuna vasta avausjakso.
Jotta sosiaalisen etäisyyden vaatimukset tulisivat täytetyksi, sarjaa kuvataan robottikameroilla ja lavasteissa liikkuvat vain näyttelijät.
Sarja on määrä esittää televisiossa huhtikuun lopusta lähtien.