Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvaltain keskuspankki julkisti jättimäisen tukipaketin

Yhdysvaltain keskuspankki Fed julkisti 2 300 miljardin dollarin tukiohjelman maan talouden tukemiseksi.

Ohjelman tarkoituksena on pitää huolta yrityksistä, kotitalouksista sekä julkisesta hallinnosta, jotka kaikki kärsivät kassavirtojen ehtymisestä. Suuri osa Yhdysvaltain taloudesta seisoo osana koronaviruksen leviämisen vastaisia toimia.

Uusi tukipaketti tarjoaa lisäyksiä aiemmin ilmoitettuihin toimiin, mutta myös uusia tukikanavia. Fed sitoutuu ostamaan jopa 600 miljardin dollarin edestä pienten ja keskisuurten yritysten lainoja.

Keskuspankki myös tarjoaa neljän vuoden mittaisia lainoja yrityksille, joiden taloustilanne oli kunnossa ennen koronakriisiä. Lainaohjelma on suunnattu yrityksille, joilla on korkeintaan 10 000 työntekijää ja 2,5 miljardin dollarin liikevaihto.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan tukiohjelma vaikuttaa merkittävästi 40 000 keskisuureen yritykseen, jotka työllistävät yli 35 miljoonaa ihmistä.

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi massiivisen 2 000 miljardin dollarin tukipaketin maaliskuun lopulla.

Tukipaketista toivotaan piristysruisketta koronaviruksen runtelemalle taloudelle. Yhdysvaltain työministeriö kertoi torstaina, että viime viikon aikana 6,6 miljoonaa maan kansalaista haki uutena työttömyyskorvausta. Ensihakemusten määrä on suurin piirtein viime viikon tasolla, jolloin se määrä hyppäsi ennätyslukemiin.

New Yorkin pörssikurssit nousuun

Wall Streetin keskeiset indeksit avautuivat torstaina nousuun. Markkinoiden luottamuksen takana on 2 300 miljardin dollarin tukiohjelma maan taloudelle, jonka Yhdysvaltain keskuspankki Fed julkisti juuri ennen pörssipäivän alkua.

Vartin kaupankäynnin jälkeen Dow Jones ja S&P 500 olivat kivunneet kaksi prosenttia ja Nasdaq Composite runsaat puolitoista prosenttia.