Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kysely: Kolmasosa palkansaajista uupunut koronatilanteen vuoksi

Runsas kolmasosa työntekijöistä sanoo koronakriisin heikentäneen työssä jaksamista. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

STT

Kolmasosa Suomen palkansaajista on uupunut koronatilanteen vuoksi, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta. Asiaa selvitti kyselyllä toimihenkilöliitto Erto.

Runsas kolmasosa työntekijöistä sanoo koronakriisin heikentäneen työssä jaksamista. Lähes yhtä moni pelkää jaksamisensa puolesta vielä kuukausia kriisin jälkeen.

Työntekijät ovat lisäksi huolissaan toimeentulostaan ja kokevat jääneensä julkisessa keskustelussa yritysten jalkoihin.

Palkansaajilta kysyttiin myös, onko koronakriisi aiheuttanut vastaajille arkea haittaavia mielenterveydellisiä ongelmia. 14 prosenttia työntekijöistä sanoo kokeneensa ainakin jonkinasteisia mielenterveydellisiä ongelmia tilanteen vuoksi.

Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland. Kyselyyn vastasi tuhat 18–63-vuotiasta palkansaajaa 8.–14. huhtikuuta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut