Valtion omistaman kaivosyhtiö Terrafamen liiketulos painui tammi–maaliskuussa 1,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 2,8 miljoonasta eurosta. Liikevaihto sen sijaan nousi 96 miljoonaan euroon 81 miljoonasta eurosta. Nikkelin tuotannossa yhtiö teki ennätyksen.
– Tuotantoennätyksestä huolimatta alkuvuotta on varjostanut huoli koronaviruspandemiasta. Pandemian seurauksena metallihinnat ovat laskeneet voimakkaasti, mutta muuten pandemia ei vaikuttanut ensimmäisellä vuosineljänneksellä haitallisesti Terrafamen operatiiviseen toimintaan, kertoo toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen tiedotteessa.
Hänen mukaansa nikkelin keskihinta laski katsauskaudella Lontoon metallipörssissä lähes 18 prosenttia vuoden 2019 viimeiseen neljännekseen verrattuna ja päätyi alle 13 000 dollariin tonnilta. Myös sinkin hinta jatkoi laskuaan.
– Myöskään sähköautomarkkina ei ole välttynyt koronaviruspandemian vaikutuksilta. Rajut sekä ihmisten kulutuskäyttäytymisen että tuotannon rajoitukset ovat vaikuttaneet sekä sähköautojen kysyntään että tarjontaan, Lukkaroinen arvioi.
Akkukemikaalitehtaan rakentaminen etenee suunnitellusti
Sähköautojen globaali myynti oli noin 281 000 kappaletta tammi–helmikuussa, mikä on noin prosentin vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2019, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Sähköautojen myynti oli Euroopassa voimakasta vuoden alussa, mutta useat valmistajat ovat keskeyttäneet tuotannon koronavirusepidemian vuoksi. Näin ollen sähköautojen myynnissä odotetaan merkittävää laskua kevään aikana, Terrafame ennakoi.
Yhtiön tuottamia metalleja käytetään muun muassa sähköautojen akuissa. Esimerkiksi Kiinassa automarkkina kaikkiaan laski helmikuussa yhteensä melkein 80 prosenttia ja sähköautomarkkina samassa suhteessa.
– Monet merkittävät sähköautovalmistajat ovat ilmoittaneet tuotannon pysäyttämisestä koronaviruspandemian vuoksi, Lukkaroinen kertoo.
Terrafame rakentaa parhaillaan akkukemikaalitehdasta. Lukkaroisen mukaan rakentaminen on edennyt suunnitellusti.