Valtion talousmetsille tulee ensimmäistä kertaa tavoite kasvattaa hiilinielua

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Metsähallituksen pääjohtaja Juha Niemelä ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä mediatilaisuudessa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Metsähallitukselle asetetaan ensimmäistä kertaa hiilinielujen ja -varastojen kasvutavoite. Talousmetsissä tavoitteena on kasvattaa hiilinielua seuraavien neljän vuoden aikana tehtävillä toimilla vähintään kymmenen prosenttia ennen vuotta 2035.

Metsähallituksen talousmetsät muodostavat karkeasti laskien noin neljänneksen kaikkien Suomen metsien hiilinieluista.

Tavoite sisältyy Metsähallituksen uusiin omistajapoliittisiin linjauksiin vuosille 2020–2024. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi ne tänään.

Hiilinieluja pyritään kasvattamaan muun muassa talousmetsissä lannoitusta ja erityisesti tuhkalannoitusta lisäämällä. Myös lykkäämällä puiden hakkuuaikaa voidaan lisätä hiilinieluja.

– Tämä on hyvä alku. On kuitenkin selvää, että Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen vaatii paljon uusia hiilinielua vahvistavia toimia lisää myös tuleville omistajapolitiikkakausille, sanoi ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) tiedotustilaisuudessa.

Hallitusohjelmassa linjattiin hiilineutraaliustavoitteesta. Se tarkoittaa, että Suomi tuottaisi ilmakehään vain sen verran hiilipäästöjä kuin niitä pystytään sitomaan vuonna 2035. Metsät, suot ja muu kasvillisuus toimivat hiilinieluina sitomalla hiiltä ilmakehästä biomassaan ja maaperään.

Suojelevampaa metsänkasvatusta lisää

Omistajapoliittisiin linjauksiin kuuluu myös niin sanotun peitteellisen metsänkasvatuksen osuuden nostaminen 15 prosentista 25 prosenttiin. Lisäystä kohdennetaan erityisesti turvemaille ja virkistyskäytön kannalta tärkeille kohteille.

Uudet toimenpiteet aiheuttavat lisäkustannuksia ja pienentävät jonkin verran hakkuumääriä. Tämä otetaan huomioon Metsähallituksen tulostavoitetta asetettaessa.

Hakkuumäärä Metsähallituksen metsissä on maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan 6,5 miljoonan hakattavan kuution tienoilla kauden aikana.

– Taso on hieman nykyistä pienempi mutta luo samalla vakautta puun ostajille, hän sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.