STM: Huono-osaisten palvelut heikentyneet selvästi korona-aikana – palvelujen varassa olevien ihmisten yleiskunto on huonontunut

Lisääntynyt etäasiointi ei ole kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan kokonaan korvannut vähentyneitä käyntimääriä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Koronavirusepidemian vuoksi tehdyt varotoimet ovat heikentäneet huono-osaisten matalan kynnyksen palveluita selvästi, arvioi sosiaali- ja terveysministeriö sosiaali- ja terveysvaliokunnalle toimittamassaan selvityksessä.

Ministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila esitteli selvityksen valiokunnalle tänään.

Selvityksen mukaan hätäasumisen, päiväkeskustoiminnan ja ruoka-avun rajoittaminen taas on näkynyt nopeasti palvelujen varassa elävien ihmisten yleiskunnon huononemisena erityisesti pääkaupunkiseudulla. Osa ihmisistä on selvityksen mukaan väsyneitä, ravitsemus on heikkoa ja hygienia huonoa.

Korvaavat palvelut eivät ole riittäneet selvityksen mukaan kompensoimaan rajoitettuja palveluja.

Vanh uspalveluiden vierailukielto koetaan raskaaksi

Aluehallintovirastojen kunnista ministeriölle keräämien tietojen mukaan se, että vanhusten luona hoitolaitoksissa ei saa vierailla, koetaan inhimillisesti raskaaksi. Koronavirustilanne vaikuttaa merkittävästi myös kotona asuviin ikäihmisiin.

– Kotihoidossa iäkkäät ihmiset ovat kokeneet turvattomuutta ja yksinäisyyttä sekä läheiset ovat huolissaan heidän pärjäämisestä ja toimintakyvyn alenemisesta siitä huolimatta, että useat kunnat ovat järjestäneet auttavia puhelimia ja hyvinvointia tukevia digitaalisia toimintoja, selvityksessä sanotaan.

Ministeriön mukaan erityisesti eristäytyvät, yksinäiset ja muistisairaat ihmiset, jotka eivät ole vielä palvelujen piirissä, uhkaavat jäädä kokonaan syrjään neuvonnasta ja ohjauksesta.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarve lisääntynee

Ministeriön mukaan aikaisemmista laajoista kriiseistä saatujen kokemusten mukaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarve tulee lisääntymään koronatilanteen jatkuessa ja sen jälkeen.

Osa kunnista on vähentänyt omia mielenterveys- ja päihdepalvelujaan ja varsinkin opiskeluhuollon palveluja. Myös kolmannen sektorin palvelut ovat vähentyneet, ja myös se on vaikuttanut psykiatrian potilaiden tilanteeseen.

Päihdehoitoa ja -kuntoutusta ei ole ajettu selvityksen mukaan alas. Esimerkiksi etäyhteyksien käyttöönotto on kuitenkin voinut aiheuttaa ministeriön mukaan sitä, että osa palveluita tarvitsevista ihmisistä on saattanut pudota pois tukiverkosta esimerkiksi laitteiden puuttumisen tai riittämättömien digitaitojen takia. Kiireettömään päihdekuntoutukseen pääsyn kynnys on voinut selvityksen mukaan nousta tartuntavarotoimien vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut