Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Mies surmasi avopuolisonsa Orimattilassa viime jouluna – oikeus tuomitsi kymmenen vuoden vankeuteen

STT

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona hieman alle kolmekymppisen miehen vankeuteen avopuolisonsa taposta Orimattilassa.

Mies surmasi avopuolisonsa heidän yhteisessä kodissaan viime jouluna. Mies muun muassa löi naista nyrkeillä ja potki tätä. Nainen kuoli väkivallasta aiheutuneisiin vammoihin.

Oikeuden mukaan tekoon vaikutti miehen voimakas mustasukkaisuus avopuolisostaan. Valvontakameratallenteen mukaan mies oli päihtynyt, vihainen ja aggressiivinen saapuessaan kotiin joulupäivän iltana.

Tuomiossa kerrotaan, että mies oli aiemminkin tehnyt naiselle ruumiillista väkivaltaa. Oikeuden mielestä naisen kuolemaan johtanut väkivalta ei silti ollut suunnitelmallista ainakaan toteutuneessa laajuudessa.

Tekijän mukaan hänen tarkoituksenaan ei ollut tappaa naista. Oikeus kuitenkin arvioi miehen ymmärtäneen, että väkivallan seurauksena nainen kuolee.

Käräjäoikeus tuomitsi Niko Matti Juhani Lindforsin, 29, taposta kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut