Oikeuskansleri hyväksyy Telian paikkatietodatan käytön koronaepidemian torjunnassa

STT

Oikeuskansleri hyväksyy valtioneuvoston ja teleoperaattori Telian yhteistyön koronaviruskriisissä, kertoo Telia.

Yhteistyö koskee Telian paikkatietopalvelua, jonka yhtiö on antanut valtioneuvoston käyttöön kolmeksi kuukaudeksi. Sen avulla viranomaiset voivat seurata koronavirusepidemiaa koskevien päätösten vaikuttavuutta ihmisjoukkojen liikkumisessa.

Oikeuskanslerin mukaan palvelusta saatua maakuntatason lukumäärätietoa ei ole mahdollista yhdistää yksittäiseen laitteeseen tai luonnolliseen henkilöön. Kyse ei näin ollut henkilötietojen käsittelystä eikä tiedon käyttö loukannut sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa säädettyä sijaintitiedon hyödyntämiskieltoa.

– Palvelun käyttö valtioneuvostossa ei voinut vaarantaa kenenkään oikeuksia eikä valtioneuvoston kanslia ollut menetellyt lainvastaisesti tai muuten virheellisesti ottaessaan käyttöön mobiililaitteiden paikkatietoa hyödyntävän palvelun, oikeuskansleri sanoo Telian tiedotteen mukaan.

Telian kehittämä anonymisoitu ihmisvirtojen liikkeitä kuvaava palvelu on yhtiön mukaan viranomaisten käytössä myös muissa Pohjoismaissa. Yksittäisten ihmisten liikkeitä ei palvelun avulla ole mahdollista seurata. Tiedot perustuvat siihen, miten päätelaitteet yhdistyvät mobiiliverkkoon eri paikoissa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut