Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USA:n keskuspankin Powell: Toisesta neljänneksestä tulee talouden kaikkien aikojen huonoin

Kuluvan vuoden toisesta neljänneksestä tulee koronaviruksen vuoksi talouden osalta Yhdysvaltojen kaikkien aikojen huonoin. Näin sanoo Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell.

– Näemme vielä toisen neljänneksen talouslukuja, jotka ovat huonompia kuin mitä olemme koskaan nähneet taloudessamme, Powell sanoi CNN:n mukaan.

Powellin mukaan toipuminen kriisistä on pitkä ja tuskainen, mutta jo kolmannella neljänneksellä eli heinä-syyskuussa voidaan nähdä talouden alkavan taas kasvaa, kun yritykset aloittavat toimintansa uudelleen. Koronavirusta edeltävälle tasolle ei kuitenkaan ylletä vielä pitkään aikaan.

– Siirrymme pian uuteen vaiheeseen, joka on juuri alkamassa. Sosiaalista etäisyyttä vaativia toimia höllennetään vähitellen eri tahdissa eri puolilla maata. Ja tänä aikana talous alkaa elpyä.

Powell huomautti myös, että vähemmistöjen työttömyysluvut ovat koronakriisin aikana kurjistuneet paljon nopeammin kuin valkoisen väestön.