Annika Saarikko ei tavoittele valtiovarainministerin salkkua, kertoo haluavansa palata tiede- ja kulttuuriministeriksi – kanta puheenjohtajuusehdokkuuteen ei ole "toistaiseksi" muuttunut

Kulmuni vakuuttaa keskustan jatkavan hallituksessa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Keskustan Annika Saarikko kertoo Facebookissa , että hän haluaa palata perhevapaan jälkeen tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään. Näin ollen Saarikko ei tavoittele valtiovarainministerin salkkua.

Saarikko ottaa myös kantaa puolueen puheenjohtajuusehdokkuuteen. Hän kertoo ilmoittaneensa keväällä 2019, ettei tavoittele keskustan puheenjohtajan tehtävää ja toistaneensa kantansa sen jälkeen usein.

Nyt hän on kuitenkin palannut asian äärelle uudelleen ja kertoo painetta ja luottamusta olleen ilmoilla. Saarikon mukaan hänen aiempi kantansa puolueen puheenjohtajuusehdokkuuteen ei ole toistaiseksi muuttunut.

Kulmuni: Keskusta jatkaa hallituksessa

Keskusta aikoo jatkaa hallitusyhteistyötä, kuten on jo perjantaina sanottu, puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni kirjoittaa Twitterissä . Kulmunin mukaan päätöksentekoon tarvitaan vakautta poikkeuksellisina aikoina.

Huhumylly keskustan mahdollisesta hallituksesta irtautumisesta käynnistyi eilen, kun puolue lykkäsi ministeriehdokkaan valintakokoustaan.

Suomen Kuvalehti kertoi, että lykkäämisen syyksi oli kerrottu tarve tilannekuvan luomiseen. Lehden mukaan osa keskustalaisista uskoi tämän tarkoittavan, että puolue aikoisi päättää hallitukseen osallistumisesta uudelleen ensi viikonloppuna.

Keskusta valitsee uuden valtiovarainministeriehdokkaan huomenna aamulla alkavassa kokouksessa. Alun perin valintakokouksen piti olla jo tänään.

Kulmuni ilmoitti perjantaina jättävänsä valtiovarainministerin tehtävänsä viestintäkoulutustensa maksuja koskevan kohun seurauksena.

Kaikkonen: En koe paineita revanssille

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo blogissaan , ettei tavoittele valtiovarainministerin salkkua eikä ole käytettävissä myöhemmin syksyllä keskustan puheenjohtajaksi.

Kaikkonen kertoo, että jos kaikki menee suunnitellusti, saa perhe vauvan vain viikkoja ennen syyskuun puoluekokousta.

– Pienokainen menee etusijalle. En ole käytettävissä keskustan puheenjohtajaksi, Kaikkonen kirjoittaa.

Kaikkonen oli ehdolla keskustan johtoon viime syksynä. Tuolloin nykyinen puoluejohtaja Kulmuni valittiin tehtävään puoluekokouksen äänestyksen jälkeen.

– Paineita millekään revanssille en koe. Kunnioitan puoluedemokratian päätöksiä, Kaikkonen toteaa.

Kaikkonen toivoo, että "kovalla liekillä poriseva pata" puolueessa ja sen ympärillä rauhoittuisi.

– En osaa sanoa, onko olemassa kuinka kova tarve kisaan keskustan puheenjohtajuudesta. Sen arviointi on keskustan kenttäväen tehtävä, ei minun. Jos eri tehtävistä puoluejohdossa tullaan kisailemaan, on sen luonteva aika mielestäni vasta lähempänä puoluekokousta.

Valtiovarainministerin salkusta Kaikkonen toteaa, että tässä tilanteessa hän haluaa palvella Suomea ja puoluetta hoitamalla nykyisen puolustusministerin tehtävänsä mahdollisimman hyvin.

Vanhasen mukaan huhut hallituksesta irtautumisesta ylidramatisointia

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) pitää tavanomaisena sitä, että puolue tekee kattavan poliittisen tilanneanalyysin ministerieron tapahtuessa. Tähän haluttiin Vanhasen arvion mukaan ottaa ylimääräinen päivä, minkä vuoksi ministeriehdokkaan valintakokousta siirrettiin.

Hallituksesta irtautumista koskevia huhuja Vanhanen piti ylidramatisointina. Hän uskoo, että olisi ollut tietoinen, jos puoluejohdossa olisi suunniteltu hallituksen kaatamista.

– Olisihan se aika outoa, että nimitettäisiin uusi ministeri, ja muutaman päivän päästä alettaisiin pohtia hallituksesta lähtöä, Vanhanen sanoo.

STT tavoitti sunnuntaina Vanhasen lisäksi useita muita keskustavaikuttajia kommentoimaan puolueen tilannetta. Suurin osa heistä pitää irtautumishuhuja niin ikään hämmentävinä. Moni ihmettelee, kuka epäilyjä oikein on tuonut esiin.

Osa kuitenkin kertoo esiin nousseen myös todellista huolta siitä, onko puolue harkitsemassa hallituksen jättämistä. Hallituksesta lähtemistä pidettäisiin yleisesti erittäin huonona vaihtoehtona tilanteessa, jossa koronakriisin hoito on kesken ja uuden hallituspohjan muodostaminen olisi todennäköisesti haastavaa.

Valtiovarainministeriehdokkaan valintakokouksen siirtämiseen ei nähdä liittyneen erityistä dramatiikkaa. Haastateltavat pitävät ymmärrettävänä sitä, että puolueen tilannetta ja ministeriehdokkaita on haluttu pohtia hieman alkuperäistä aikataulua pidempään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut