Vieraat valtiot ovat pyrkineet hankkimaan kansallista turvallisuutta vaarantavaa omistusta Suomesta, kertoi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari MTV:n Uutisextran haastattelussa lauantaina.
Tällaiset omistukset voivat yleisellä tasolla olla esimerkiksi yrityksiä tai kiinteistöjä.
Tiedonhankintaa vieraan valtion vaikutustoiminnasta on Pelttarin mukaan auttanut uusi tiedustelulainsäädäntö, joka on ollut voimassa noin vuoden. Uusi lainsäädäntö antoi suojelupoliisille valtuudet hankkia tietoa vakavan kansallisen turvallisuusuhan perusteella, ilman konkreettista rikosepäilyä.
Tiedusteluvalvontavaltuutetulla ei Pelttarin mukaan ole ollut laillisuusvalvonnan kannalta suojelupoliisin toiminnassa huomautettavaa.
Keskusrikospoliisi tekee parhaillaan esiselvitystä siitä, onko Suomeen Al-Holin leiriltä kaksi viikkoa sitten palanneista naisista syytä aloittaa esitutkintaa.
MTV:n tietojen mukaan naisia kuulustellaan ensi viikolla.
Pelttari arvioi yleisellä tasolla, että konfliktialueelta palaavat muodostavat terrorismin uhan.
– Olemme todenneet, että palaavien verkostot ovat syventyneet ja kontaktit tulleet laajemmiksi, Pelttari sanoi MTV:lle.