Lintilä: Ravintoloiden toiminnan avaaminen entistä enemmän on yhteinen tahto

Ravintoloita koskevat suositukset aiheuttanevat hallituksen pöydässä tiettävästi eniten keskustelua. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan yhteinen tahto on, että ravintoloiden toimintaa päästäisiin avaamaan entistä enemmän. Hallitus neuvottelee tänään koronarajoitusten jatkosta Helsingin Säätytalossa.

Ravintoloitsijat ovat toivoneet, että rajoitusten höllentäminen tarkoittaisi suuremman asiakasmäärän ja esimerkiksi noutoruokapöytien sallimista. Lintilän mukaan juuri näistä hallitus tänään keskustelee osana kokonaisuutta.

– Tosi vaikea nähdä, että alueellisia rajoituksia tulisi, Lintilä sanoi.

Neuvotteluiden pituudesta ei ole vielä tietoa, eikä mahdollisen tiedotustilaisuuden ajankohtaa ole kerrottu.

Hallitus pohtii myös, voidaanko yleisötilaisuuksien järjestämistä ja hoivakotivierailuja koskeviin rajoituksiin tehdä muutoksia.

Ravintoloita koskevat suositukset aiheuttanevat hallituksen pöydässä tiettävästi eniten keskustelua. Ne tulevat ensimmäistä kertaa hallituksen tarkasteluun sen jälkeen, kun eduskunta hyväksyi lakimuutoksen toukokuun lopussa.

Julkisuudessa on laajalti esitetty toiveita ravintolarajoitusten höllennyksistä, sillä tautitilanne on niin rauhallinen. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) totesi neuvotteluihin mennessään, että mahdollisia höllennyksiä arvioidaan terveyden näkökulmasta.

– Epidemia ei ole ohi, ja se meidän pitää huomioida, hän korosti.

Ravintolat ja kahvilat ovat saaneet olla auki kesäkuun alusta alkaen, mutta sisälle on saanut ottaa vain puolet normaalista asiakasmäärästä. Terasseilla vastaavaa rajoitusta ei ole ollut. Aukiolo asiakkaille on rajattu kello 6–23 välille, ja alkoholia saa tarjoilla iltakymmeneen.

Eduskunta on edellyttänyt, että ravintoloiden rajoitusten edellytysten täyttymistä seurataan tarkkaan.

Matkustamisen helpotukset laajenemassa ehkä ensi viikolla

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan hallitus arvioi matkustussuosituksiaan ensi viikon tiistaina. Hallitus kertoi viime viikolla suosittavansa matkailua Baltiaan, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin jälleen kuluvan viikon alusta lähtien, kun taas muualle matkustamista kehotettiin vielä välttämään. Näistä kuudesta maasta tuleville matkailijoille ei myöskään suositeta enää kahden viikon omaehtoista karanteenia.

– Tässä on ollut aika aktiivista yhteydenpitoa Pohjoismaiden välillä, Haavisto kertoi matkalla Säätytaloon neuvotteluihin.

Keskusteluita on hänen mukaansa käyty myös Saksan ministerin kanssa ja Saksasta on tiedusteltu Suomen aikeita laajentaa matkustussuositustaan nykyisestä.

Jos pitäisi nyt ennakoida, voisiko Saksaan jo kesän aikana matkustaa lomalle?

– Jos tautitilanne pysyy maltillisena, varmasti helpotuksia jatketaan. Ei ole syytä pitää yllä rajoituksia sellaisten maiden välillä, joissa tautitilanne on jo parempi tai kontrollissa. Mutta mennään nyt rauhassa näiden päätösten kanssa.

Taustalähteet: Höllennyksiä luvassa sisätapahtumiin

Koronaepidemiasta johtuneet, kolme kuukautta voimassa olleet poikkeusolot päättyivät eilen. Hallitus arvioi maanantaina, että valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien käytöstä voidaan luopua, sillä tartuntamäärät on saatu hiipumaan.

Rajoituksia ja suosituksia jäi edelleen voimaan, sillä osa rajoituksista on tehty muiden kuin valmiuslain nojalla.

Taustalähteiltä saatujen tietojen mukaan yleisötilaisuuksia koskeviin rajoituksiin olisi luvassa höllennyksiä elokuun alusta. Kun heinäkuun alusta alkaen ulkona järjestettävissä tapahtumissa voidaan tietyin ehdoin ylittää 500 henkilön raja, tiettävästi se tulisi elokuun alusta mahdolliseksi myös sisätiloissa.

Tällä hetkellä yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä heinäkuun loppuun asti. Tätä suurempia tilaisuuksia voi järjestää erityisjärjestelyin. Jos turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeiden noudattaminen voidaan varmistaa, yläraja on 500 ihmistä. Ulkotiloissa tämäkin voidaan ensi kuun alusta tietyin ehdoin ylittää, mikäli käytettävissä on enintään 500 henkilön katsomolohkot.

Hoivakodeissa ja sairaaloissa vierailut ovat pääsääntöisesti kiellettyjä, mutta kunnat ja palveluntarjoajat saavat päättää itsenäisesti rajoitusten toteutuksesta.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan on tärkeää, että kaikilla ikäihmisillä olisi oikeus tavata omaisiaan. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli, että heitä suojellaan koronalta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut