Korona pahentaa Ruotsin hoitajapulaa tänä kesänä, kertoo yleisradioyhtiö SVT . Riippuvuutta vuokratyövoimasta on yritetty vähentää vuodesta toiseen, mutta tänä kesänä ainakin seitsemän maan 21 maakunnasta kertoo tarvitsevansa aiempaa enemmän vuokrahoitajia. Kuusi maakuntaa sanoo, että vuokratyövoimaa palkattaisiin lisää, mutta sitä ei ole riittävästi saatavilla.
Vuokratyövoiman käyttöä on yritetty vähentää, koska se käy kalliiksi. Vuonna 2016 tehty selvitys osoitti, että kustannukset olivat tuplaantuneet viidessä vuodessa.
Lähes kaikki Ruotsin maakunnat pitävät koronapotilaiden erillisosastot käynnissä kesän yli ja ovat varautuneet lisäämään hoitokapasiteettia, jos koronatilanne pahenee entisestään. Pahin työvoimapula on tehohoidossa, ja sitä on yritetty paikata siirtämällä henkilökunnan lomia ja kutsumalla töihin sijaisia, opiskelijoita ja vuokratyövoimaa.
Joissakin maakunnissa hoitajille tarjotaan rahatukkua, jos he suostuvat siirtämään lomiaan. Taalainmaalla korvaus on korkeimpien joukossa. Siellä loman lykkäämisestä tarjotaan jopa 20 000 kruunua (liki 1 900 euroa) viikkoa kohti. J önköpingissä taas vedotaan työehtosopimukseen eikä mitään korvauksia ole tarjottu.
Uutistoimisto TT kertoo, että Uumajassa sairaanhoitajille tarjotaan 80 000 kruunun bonusta, jos he työskentelevät neljän viikon ajan vanhustenhoidossa.
Ruotsissa julkistettiin tuoreita koronatietoja viimeksi juhannuspyhän edellä torstaina. Tuolloin maassa oli epidemian aikana ollut kaikkiaan 2 333 ihmistä tehohoidossa. Torstaina tehohoidossa oli 218 ihmistä.