Helsingin poliisi selvitti koronan leviämistä hoivakodeissa – esitutkintaa kuolemista ei aloiteta

Rikosilmoituksissa on epäilty, että turvallisuusmääräysten laiminlyönnit olisivat aiheuttaneet viruksen leviämisen hoivakodeissa ja seniorikeskuksissa. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Helsinkiläisissä hoivakodeissa ja seniorikeskuksissa tapahtuneista kuolemista ei aloiteta esitutkintaa, kertoo Helsingin poliisi.

Kuolemista oli tehty keväällä poliisille rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä. Niissä tuotiin ilmi epäily, että suojainten käytön ja turvallisuusmääräysten laiminlyönnit olisivat aiheuttaneet koronaviruksen leviämisen hoivakodeissa ja seniorikeskuksissa.

Ilmoitusten mukaan tästä olisi seurannut, että osa asukkaista on sairastunut ja osa sairastuneista kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Poliisin mukaan ilmoitukset olivat yleisluontoisia

Tutkinnan päätös -asiakirjassa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Silén sanoo, että tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia voi tapahtumakuvausten osalta luonnehtia yleisluontoisiksi ja pääpiirteissään julkisesta keskustelusta tehtyihin johtopäätöksiin pohjautuviksi.

Rikosilmoituksissa viitattiin Ylen ja Helsingin Sanomien uutisointiin asiaa koskevina esitietoina.

Silénin mielestä ilmoittajilta ei ollut juuri saatavissa konkreettista lisäselvitystä epäilyjen tueksi. Siksi poliisi oli selvittänyt asiaa valvontaviranomaisten kautta.

Poliisi lähetti asiasta selvityspyynnöt Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sekä sosiaali- ja terveysalaa valvovalle Valviralle.

Valvontaviranomaisilta saatujen selvitysten ja muiden selvitystoimien perusteella poliisi päätyi siihen, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Yhdessä tutkintapyynnössä tarkempia tietoja

Yhden erillisen tutkintapyynnön osalta esiselvitys on vielä kesken. Selvitettävässä tapauksessa tutkintapyynnön tekijän omainen oli kuollut hoivakodissa Helsingissä.

Poliisin mukaan tähän tutkintapyyntöön sisältyy tarkempia tietoja yksittäisistä hoitolinjauksia koskevista päätöksistä ja hoitopaikan olosuhteista. Sen vuoksi poliisi aikoo pyytää hoivakodilta selvitystä asiasta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut