Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU jatkaa vääntöä ulkorajojen avaamisesta – alustavan listan mukaan matkustaminen unionin alueelle sallittaisiin 14 maasta

EU-maat jatkavat edelleen vääntöä unionin ulkorajojen avaamisesta. Neuvotteluja jatketaan uutistoimisto AFP:n EU-lähteen mukaan vielä maanantaina. Jäsenmaat eivät ole päässeet diplomaattilähteiden mukaan sopuun niin sanotusta turvallisten maiden listasta.

Lähteet kertoivat lauantaina, että jotkut jäsenmaista kaipaavat lisäaikaa päätöksen tekemiseen.

EU:n puheenjohtajamaa Kroatia pyysi jäsenmaita antamaan perjantaina päätetystä listasta palautetta lauantaina iltapäivään mennessä. Listalta löytyvät ne maat, joista sallittaisiin vapaa matkustaminen unionin alueelle heinäkuun alussa.

Asiasta on neuvoteltu jäsenmaiden EU-suurlähettiläiden kesken.

Matkustaminen voitaisiin sallia myös Kiinasta

AFP kertoi myöhään lauantaina, että suurlähettiläät olisivat sopineet vievänsä hallitustensa nähtäväksi 14 maasta koostuvan listan. Vielä perjantaina AFP:n lähteet puhuivat noin 18 maan alustavasta listasta.

Ehdotetulla listalla kerrotaan olevan seuraavat maat: Algeria, Australia, Kanada, Georgia, Japani, Montenegro, Marokko, Uusi-Seelanti, Ruanda, Serbia, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia ja Uruguay.

On myös mahdollista, että Kiinasta tulevien matkustajien saapuminen unionin alueelle voitaisiin sallia. Ehtona tälle on kuitenkin se, että Kiina sallii vastavuoroisesti eurooppalaisten matkaajien pääsyn maahan.

AFP:n EU-lähde kertoi, että neuvotteluja käydään vielä ja niitä jatketaan ainakin maanantaihin saakka. Hänen mukaansa ei ole vielä mitään selvyyttä siitä, mihin tilanne etenee. Toiveissa kuitenkin on, että asiasta voitaisiin äänestää maanantaina.

Huolta virustilannetietojen luotettavuudesta

Unionin jäsenvaltioiden edustajat ovat väitelleet monta päivää kriteereistä, joita rajojen avaamiselle asetetaan, kun EU:n ulkorajoja avataan osittain heinäkuun alusta alkaen.

Jotkut EU-maat ovat halunneet rajoittaa uudelleen avaamisen niihin Euroopan ulkopuolisiin maihin, joiden virustilanne on samalla tasolla tai parempi kuin Euroopan unionissa. Mikäli jäsenmaat sopisivat edellä mainituista kriteereistä, jäisivät ulkopuolelle muun muassa Kanada, Brasilia ja Yhdysvallat.

Osa unionin jäsenmaista on kuitenkin ollut huolissaan koronavirustilanteesta ilmoitettujen tietojen luotettavuudesta. Muun muassa Kiinan tarjoamat tiedot ovat herättäneet epäilystä.

Brysselissä laaditut listat ovat lopulta suosituksia, sillä EU-maat päättävät omista rajoistaan viime kädessä itse.