Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Japanin rankkasateissa kuollut jo ainakin 50 ihmistä

Ainakin 50 ihmistä on kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä Kyushun saarella Japanissa, kertoo uutistoimisto AFP. Lisäksi ainakin kahden ihmisen uskotaan kuolleen ja toistakymmentä ihmistä on viranomaisten mukaan kateissa.

Lauantaina alkaneet rankkasateet ovat runnelleet erityisesti Kumamoton prefektuuria, missä suurin osa äärisääolojen uhreista on tullut.

Lähipäivien sateet voivat yhä aiheuttaa vaaratilanteita maan lounaisosassa, viranomaiset varoittavat Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan . Rankkasateita on luvassa vielä ainakin keskiviikkoon asti.

Japanin ilmatieteen laitos on antanut toiseksi korkeimman hätävaroituksen monen prefektuurin alueella Kyushun saarella. Vielä maanantaina hätävaroitus oli korkein mahdollinen.

Viranomaiset varoittavat ihmisiä yhä uusista tulvista ja maanvyöryistä. Joillakin Kyushun saaren alueista on myös voimassa oleva vapaaehtoinen evakuointimääräys, joka koskee AFP:n mukaan satojatuhansia asukkaita.

Sateiden odotetaan jatkuvan vielä useiden päivien ajan ja siirtyvän hiljalleen kohti maan itäosia. Japanissa on meneillään vuotuinen sadekausi, joka aiheuttaa usein tappavia tulvia ja maanvyöryjä.

Japanin ilmatieteen laitos varoittaa, että sadetuhojen riski kasvaa koko maassa sateiden liikkuessa itään.

Pelastustöissä jo 80 000 ihmistä

Japanin pääministeri Shinzo Abe kertoi tiistaina, että pelastustyöntekijöiden määrä on tuplattu aiemmasta. Pelastustöihin on määrätty nyt yhteensä 80 000 poliisia, pelastustyöntekijää, rannikkovartioston työntekijää sekä sotilasta.

Tulvat ovat tuhonneet siltoja ja teitä, mikä vaikeuttaa pelastustöitä entisestään. Uhriluvun pelätään nousevan, kun pelastustöitä ja kadonneiden etsintöjä jatketaan äärioloissa.

– Meidän täytyy nopeuttaa etsintöjämme, sillä aika on loppumassa kesken, sanoi paikallinen onnettomuusviranomainen Yutaro Hamasaki AFP:lle.

Lisäksi tuhannet kodit sekä kymmenet sairaalat ja vanhainkodit Kyushun saarella ovat ilman sähköjä, kertoo NHK .

Japanin hallitus harkitsee julistavansa Kyushun rankkasateet poikkeukselliseksi katastrofiksi, kertoo NHK . Näin rankkasateiden uhrit voisivat saada erityistä tukea tuhojen jälkeiseen jälleenrakennukseen.