Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

OECD-maissa työttömyyden ennustetaan nousevan yli 12,6 prosenttiin, jos koronan toinen aalto tulee

Työttömyys voisi kohota OECD-maissa yli 12,6 prosenttiin, jos toinen korona-aalto tulee vielä tämän vuoden aikana, OECD ennustaa. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Maailman teollisuusmaiden talousjärjestö OECD ennustaa, että työttömyys on OECD-maissa tämän vuoden lopussa keskimäärin 9,4 prosenttia, jos koronapandemia hiipuu ja pysyy kontrollissa.

Jos toinen koronavirusaalto tulee vielä tämän vuoden aikana, OECD ennustaa työttömyyden kasvavan jopa yli 12,6 prosenttiin.

Ensi vuoden lopussa työttömyyden ennustetaan olevan 7,7 prosenttia, jos toista aaltoa ei tule. Jos toinen aalto tulee, työttömyys on ennustuksen mukaan 8,9 prosenttia. Maiden väliset erot ovat kuitenkin huomattavia.

Lisäksi OECD kertoo, että koronakriisin alkuvaiheen vaikutukset työmarkkinoilla ovat olleet kymmenen kertaa suuremmat kuin vuoden 2008 ensimmäisten kuukausien aikaiset vaikutukset, jos huomioon otetaan pudotus työllisyydessä ja vähentyneet työtunnit niillä, jotka ovat jatkaneet työntekoa.

Kokonaisuudessaan tehtyjen työtuntien määrä putosi 12,2 prosentilla kolmessa kuukaudessa, kun vastaava luku vuoden 2008 kriisissä oli 1,2 prosenttia.

Tämä OECD:n mukaan kuvastaa koronapandemian luonnetta, sillä koronavirus laittoi osan sektoreista säppiin kokonaan.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut