Yhdysvallat julkisti perjantaina paikallista aikaa uusia tullimaksuja ranskalaistuotteille. Uudet 25 prosentin tullit kohdistuvat 1,3 miljardin dollarin eli noin 1,15 miljardin euron arvoiselle erälle ranskalaistuotteita.
Yhdysvallat kertoo kuitenkin toistaiseksi pidättäytyvänsä tullien perimisestä, jotta kiistan selvittämiseen tarjoutuisi aikaa. Tullit ovat jäissä ensi vuoden tammikuun 6. päivään saakka.
Tullit ovat jatkumoa maiden väliselle digiverokiistalle, jonka vuoksi Yhdysvallat on suunnitellut tuontitulleja jo aiemminkin.
Ranska sääti viime vuonna veron, joka kohdistuu suuriin teknologiayhtiöihin. Ranskan digivero on kolme prosenttia suurten teknologiayhtiöiden maassa saamasta liikevaihdosta. Tammikuussa Ranska lykkäsi veron keräämistä.
Yhdysvallat on sanonut veron kohdistuvan erityisesti yhdysvaltalaisiin yhtiöihin, kuten Appleen , Amazoniin , Facebookiin ja Googleen .
Perjantaina ilmoitettujen tuontitullien piiriin kuuluisivat ainakin ranskalaiset kosmetiikkatuotteet ja käsilaukut. Sen sijaan tuotteet kuten samppanja sekä camembert- ja roquefort-juustot olisivat jääneet uutistoimisto AFP:n mukaan listan ulkopuolelle.