Koronan iskut lentoyhtiöihin jatkuvat – British Airways lopettaa jumbojeteillä lentämisen

Koronapandemia tuo British Airwaysin jumbo jetit todennäköisesti pysyvästi maan pinnalle. AFP / LEHTIKUVA

STT

Lentoyhtiö British Airways lopettaa todennäköisesti kokonaan Boeing 747-400-jumbojeteillä lentämisen. Asiasta uutisoi Bloomberg. Syynä on koronapandemian aiheuttamat vahingot lentomatkustamiselle.

Lentoyhtiö kertoo tiedotteessa olevan epätodennäköistä, että "taivaan kuningattaret" lentävät enää kaupallisessa käytössä British Airwaysilla.

Boeingin jumbojetteihin mahtuu yhteensä 345 matkustajaa. British Airways on kuljettanut niillä ihmisiä muun muassa Pekingiin, New Yorkiin, San Franciscoon ja Kapkaupunkiin.

Aiemmin Qantas Airways on ilmoittanut lopettavansa jumbojeteillä lentämisen.

Asiasta perillä olevien lähteiden mukaan Boeing aikoo lopettaa 747-mallien tekemisen muutaman vuoden kuluttua.

British Airways on aiemmin kertonut aikovansa vähentää 12 000 työpaikkaa eli noin 30 prosenttia työvoimastaan.

Myös muissa lentoyhtiöissä ympäri maailmaa on tehty massiivisia lomautuksia ja irtisanottu työntekijöitä, kun korona pysäytti lentoliikenteen. Useat maat ovat lisäksi tukeneet lentoyhtiöitä pelastuspaketeilla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut