Saarikon mukaan Kulmunin ministeriero herätti kentällä pohdintaa puoluejohtajan asemasta – "Olen aivan varma, että tämä kisa tarvittiin"

Annika Saarikko, Katri Kulmuni ja Petri Honkonen keskustan ensimmäisessä puheenjohtajapaneelissa Ypäjällä. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Keskustan kolme puheenjohtajaehdokasta ruotivat kannatusalhossa kulkevan puolueen tilaa ja kehuivat kilpaa maakuntien merkitystä ensimmäisessä yhteisessä tentissä.

Istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni on kiertänyt kuntia kesällä ennen puheenjohtajakisan alkamista. Hänen mukaansa puolue on jättänyt kotiläksyt tekemättä ja puolueella on kentällä korjausvelkaa.

– Ei keskusta ole vuodessa tullut alaspäin, eikä se vuodessa nouse vielä ylös, Kulmuni sanoi.

Torstaina hallituksen riveihin äitiysvapaalta palaava Annika Saarikko oli viime vuonna luvannut, ettei lähde ehdolle puheenjohtajaksi tänä syksynä. Hän kuitenkin perusteli kantansa muutosta kentältä saamillaan yhteydenotoilla.

– Olen aivan varma, että tämä kisa tarvittiin. Kuka meistä voittaakaan, sen jälkeen puheenjohtajan mandaatti on vahvempi, Saarikko sanoi.

Saarikko: "Koen suurta sympatiaa Katrin tilanteesta"

Saarikko tarkensi STT:lle, että Kulmunin ero valtiovarainministerin tehtävästä oli herättänyt kenttäväen keskuudessa pohdintaa, voiko hallituspuoluetta johtaa hallituksen ulkopuolelta. Hän korosti omaa asemaansa ministerinä, mutta sanoi, ettei Kulmunin ero ollut yksinään riittävä syy ehdolle asettumiseen.

– Koen suurta sympatiaa Katrin tilanteesta, Saarikko korosti.

Varapuheenjohtaja Petri Honkonen ei halunnut spekuloida asian merkityksellä. Paneelissa hän perusteli ehdokkuuttaan niin ikään saamillaan yhteydenotoilla. Hänen mukaansa suurin uhka suomalaisille on hyvinvointiyhteiskunnan häviäminen.

– Se millä pystymme siihen vastaamaan, on suomalaisten vaurastuminen, jotta Suomi olisi elinvoimainen ja me voisimme tämän upean hyvinvointiyhteiskunnan pelastaa.

Honkonen: Innovaatioita syntyy enemmän maakunnissa

Kolmikko kohtasi ensimmäisessä puheenjohtajapaneelissaan Ypäjällä Kanta-Hämeessä puolueen paikallispiirin vuosikokouksen yhteydessä.

Hevosopistostaan tunnettu runsaan 2 300 asukkaan kunta lounaisen Suomen viljavainioilla on puolueen tyypillistä perinteistä tukialuetta, jossa lähes joka toinen kunnanvaltuutettu on keskustalainen ja useampi kuin joka neljäs asukas eläkeikäinen.

Maakuntien elinvoima oli paneelin aikana merkittävä teema, jota ehdokkaat kehuivat kilpaa. Honkonen korosti maakuntien merkitystä Suomen vientiteollisuudelle tärkeiden keksintöjen synnyttämisessä.

– Näitä innovaatioita syntyy paljon enemmän täällä maakunnissa kuin kasvukeskuksissa, Honkonen sanoi.

Kulmuni puolestaan penäsi sitä, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta tulee kohdistaa niin, että ne koskevat muitakin alueita kuin isoja yliopisto- ja ammattikorkeakoulupaikkakuntia. Saarikko puolestaan puolusti korkeakoulujen uusia aloituspaikkoja investointina suomalaisten tulevaisuuteen.

Saarikon tukijoukot hyödynsivät kotikenttäetua

Aluepolitiikka oli myös paikalla olleen puolueväen mielessä. Eräs paikalla ollut keskustan puoluevaltuuston jäsen perusteli tukevansa Kulmunin uudelleenvalintaa teeman perusteella.

– Puhun arvoista ja aatteista, jotka liittyvät maaseudun ja maatalouden elinvoimaan, hän sanoi.

Lähiseudun kasvatti Saarikko oli tilaisuudessa näyttävästi esillä. Hänen tukijoukkonsa tervehtivät tilaisuuteen saapujia mainoslehtisillä, ja Saarikon mainosteline reunusti tietä puhujanlavalle puolueen bannereiden ohella.

Kaikki paikalla olleet eivät kuitenkaan olleet vielä suosikkiaan valinneet.

– Täytyy varttoa, kuinka monta ehdokasta lopulta tulee, eräs puolueen rivijäsen pohti.

Puoluekokoukseen kuukausi

Istuva puheenjohtaja Kulmuni nousi puolueen johtoon ylimääräisessä puoluekokouksessa viime syyskuussa. Hän hakee jatkoa tehtävässään. Saarikko ilmoittautui Kulmunin haastajaksi viime viikolla ja Honkonen tämän viikon maanantaina.

Puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut päivänpolitiikan ulkopuolelta myös yrittäjä Ilkka Tiainen, joka on kertonut Suomenmaalle liittyneensä puolueen jäseneksi vuosien tauon jälkeen tänä kesänä.

Keskusta päättää puheenjohtajastaan puoluekokouksessa, joka on koolla Oulussa 4.–6. syyskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut