Potilasvahinkoilmoituksia on tehty merkittävästi vähemmän koronavirusepidemian vuoksi. Potilasvakuutuskeskus (PVK) kertoo vastaanottaneensa vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla 4 156 ilmoitusta.
Määrä on noin 800 ilmoitusta vähemmän kuin edellisenä vuonna tammi-kesäkuun aikana. Koko vuonna 2019 kirjattiin yhteensä 9 639 potilasvahinkoilmoitusta.
PVK ratkaisi alkuvuoden aikana yhteensä 4 571 potilasvahinkoilmoitusta. Eniten korvattavaksi määrättäviä ilmoituksia syntyi hoitovahingoista. Niitä ratkaistiin alkuvuonna korvattaviksi yhteensä 1 058.
– Uskon nykytilanteen johtuvan eniten siitä, että kiireetöntä hoitoa jouduttiin ajamaan alas ja näin ollen hoitotoimenpiteitä on tehty vähemmän. Toimenpiteiden ja vastaanottokäyntien määrä on laskenut. Tilanne, jossa kaikki elämme, on ollut myös niin poikkeuksellinen kaiken kaikkiaan, minkä vuoksi ihmiset ovat varmasti ajatelleet muiden kuin korvausasioiden hoitoa, PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen kertoo.
– Ihmiset myös varmasti pelkäsivät hoitoon hakeutumista ja peruivat itse aikojaan. Se on vaikuttanut myös vastaanottomääriin, hän jatkaa.
Parisenkymmentä koronaan liittyvää ilmoitusta
Potilasvahinkoilmoituksen kirjaamiseen on annettu kolme vuotta aikaa siitä, kun vahingosta on saatu tietää.
– Kuitenkin kun toivottavasti jossain vaiheessa tilanne pääsee normalisoitumaan ja ruuhkia aletaan purkamaan, niin potentiaalisia vahinkotapahtumia on varmasti enemmän. Tuolloin ilmoitusten määrä ja meidänkin ruuhkamme saattaa kasvaa, Plit-Turunen arvioi.
PVK kertoo alkuvuoden aikana vastaanottaneensa parikymmentä vahinkoilmoitusta, jotka tavalla tai toisella liittyvät koronavirusepidemiaan. Näiden tapausten korvauskäsittely on vielä kesken, eikä korvausratkaisuja ole tehty. Selkeimmin koronavirukseen ovat liittyneet ilmoitukset, joissa potilas on saanut viruksen osastohoidossa ja pahimmillaan menehtynyt sen aiheuttamaan tautiin.
Plit-Turunen korostaa, että koronavirusepidemiaan liittyvien potilasvahinkoilmoitusten mahdollista kasvua tai muita määrämuutoksia on vaikeaa ennustaa.