Käräjäoikeus julkaisi valvontakameratallenteen epäillystä putkapahoinpitelystä Lahdessa – videolla näkyy, kun poliisimies lyö maassa makaavaa miestä

Hämeen poliisilaitos on jo aiemmin pidättänyt syytteessä olevan vanhemman konstaapelin ja kaksi vartijaa virastaan. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Päijät-Hämeen käräjäoikeus julkisti tänään valvontakameratallenteen Lahden poliisiaseman putkassa tapahtuneesta väkivaltatilanteesta. Jutussa yhtä poliisia ja kahta vartijaa syytetään kiinniotettuun mieheen viime vuoden helmikuussa kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaatii kolmikolle ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Ensimmäisessä videossa näkyy, kun kiinni otettu mies kannetaan sisään aulaan. Miehen kädet ja jalat ovat kiinni selän takana. Kaksi kantajaa pitää kiinni käsistä ja yksi jaloista niin, että mies on kasvot kohti maata. Kantajia seuraa joukko poliiseja.

Seuraava video on putkasta, johon mies tuodaan sisään. Hänet lasketaan maassa olevalle patjalle, minkä jälkeen hän ilmeisesti alkaa rimpuilla. Miehen päälle kumartuneena on tässä tilanteessa kaksi vartijaa ja kolme poliisia. Yksi poliiseista lyö miestä kolmesti kylkeen ja astuu polvellaan miehen alaselän päälle. Tämän jälkeen poliisimies nostaa katseensa katonrajaan ja katsoo hetken ajan suoraan valvontakameraan.

Kaksi vartijaa pitää miestä kiinni ylävartalosta ja kolme poliisia alavartalosta. Patjalla mahallaan makaavaa miestä ei näy kiinnipitäjien alta juuri ollenkaan. Välillä yksi tai kaksi poliiseista seisoo miehen jalkojen päällä.

Patjaan jää verinen jälki

Videon perusteella miestä pidetään mahallaan kasvot patjaa vasten noin kuusi minuuttia. Yhtäkkiä kiinni pitäjät kääntävät miehen kyljelleen. Keltaisessa patjassa kohdassa, jossa miehen kasvot olivat, on verinen jälki. Mies makaa liikkumattomana kyljellään lähes kolme minuuttia ennen kuin hänet irrotetaan käsiraudoista ja käännetään selälleen.

Miestä lyönyt poliisimies aloittaa paineluelvytyksen. Noin kahden minuutin elvyttämisen jälkeen putkaan tuodaan defibrillaattori eli sydäniskuri, ja miestä aletaan kytkeä siihen. Mies käännetään takaisin kyljelleen, ja tässä vaiheessa hän hengittää selvästi.

Joidenkin minuuttien päästä putkaan saapuu ensihoito, joka aloittaa miehen tutkimisen.

Lääkärinlausunto: Tilanne oli hengenvaarallinen

Mies vietiin putkasta Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Kirjallisena todisteena oikeudenkäynnissä olleen lääkärinlausunnon mukaan mies kärsi tilanteessa hapenpuutteesta ja menetti sen takia tajuntansa.

– Hapenpuute ja siis elottomuus aiheutui potilaan hengityksen estämisestä painamalla potilasta voimakkaasti kohti patjaa. Potilaalle on aiheutunut hengenvaarallinen tilanne. Mitään muuta sairaustilannetta ei sairaalassa todettu, joka olisi voinut aiheuttaa hengityksen pysähtymisen, lausunnossa sanotaan.

Miehellä todettiin myös nenän murtuma.

– Videon perusteella potilasta putkaan tuotaessa veri ei vielä tippunut nenästä eli on mahdollista, että kasvojen ruhje tai nenän murtuma on aiheutunut vasta putkassa.

Valvontakameratallenteen katsoneen lääkärin mukaan videosta ei voi päätellä, missä vaiheessa mies ei enää saanut henkeä. Myöskään sitä, oliko miehen sydän jossain vaiheessa pysähdyksissä, ei voitu selvittää.

Vanhempi konstaapeli kiistää lyöneensä miestä

Törkeän pahoinpitelyn lisäksi vanhempaa konstaapelia ja kahta vartijaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– (He) ovat virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoneet virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa käyttämällä säilöönottotilanteessa tarpeetonta väkivaltaa ja liiallista voimaa raudoitettuna ollutta asiakasta kohtaan, syytteessä sanotaan.

Kaikki kolme kiistävät syytteet sekä sen, että olisivat aiheuttaneet miehelle syytteessä kuvatut vammat.

Poliisimiehen mukaan putkaan tuotu mies oli otettu kiinni epäiltynä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä. Mies oli poliisin mukaan käyttäytynyt aggressiivisesti, kun häntä otettiin ulos poliisiautosta. Miehen vastarinta oli erittäin voimakasta ja häntä on myös yritetty estää vahingoittamasta itseään, poliisimiehen kirjallisessa vastauksessa sanotaan.

Poliisin mukaan hän ei lyönyt miestä putkassa, vaan työnsi tätä avokämmenellä. Poliisi katsoo käyttäneensä lievintä, tehokasta ja toimivaa voimakeinoa pyrkiessään saamaan miehen poliisin hallintaan. Hän katsoo toimineensa koulutuksen mukaisesti. Poliisimies kiistää kohdistaneensa voimakeinoja miehen pään alueella ja näin aiheuttaneensa tälle hapenpuutteen.

Hämeen poliisilaitos on jo aiemmin pidättänyt syytteessä olevan vanhemman konstaapelin ja kaksi vartijaa virastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.