Yön uutiskooste: Ensi vuoden budjetista tulossa 10,7 miljardia alijäämäinen, poliisin ampuman Breonna Taylorin perheelle miljoonien dollarien korvaukset

Hallituksen budjettineuvottelut ovat pitäneet valtiovarainministeri Matti Vanhasen kiireisenä. Vesa Moilanen/Lehtikuva

Koonneet: Mari Areva ja Minna Pulli / STT

Ensi vuoden budjetista neuvotellaan tänään viimein koko hallituksen voimin. Budjettiriihi alkoi jo maanantaina, mutta tähän mennessä neuvotteluita ovat käyneet ainoastaan hallituspuolueiden puheenjohtajat ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi eilen Säätytalolla, että hallituksen budjettineuvotteluissa on löydetty sopu isoissa asioissa ja hallitus kertoo keskiviikkona yksityiskohdista. Marinin mukaan käsittelyssä on ollut muun muassa kuntien taloudellinen tilanne, järjestöjen rahoitus, energiaverotukseen liittyvät kysymykset ja myös työllisyystoimet.

Vanhanen kertoi, että valtion ensi vuoden budjetti tulee olemaan noin 10,7 miljardia alijäämäinen.

HS-gallup: SDP on edelleen suosituin puolue, perussuomalaisten kannatus hieman noussut ja keskustan laskenut

Pääministeripuolue SDP on edelleen suosituin puolue Helsingin Sanomien tuoreimmassa mielipidemittauksessa. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, SDP:tä äänestäisi 21 prosenttia vastaajista. Osuus oli sama kuukausi sitten.

Perussuomalaisia äänestäisi puolestaan nyt 19,5 prosenttia ja kokoomusta 17 prosenttia vastaajista. Neljäntenä tulevat vihreät 11,8 prosentin kannatuksella ja viidentenä keskusta 10,8 prosentin kannatuksella.

Perussuomalaisten kannatus on edellisen gallupin jälkeen lisääntynyt puoli prosenttiyksikköä ja keskustan kannatus vähentynyt saman verran.

Gallupin toteutti Kantar TNS 17.8.–12.9. välisenä aikana. Siihen osallistui lähes 2 490 ihmistä. Virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa isoimpien puolueiden kohdalla.

Poikkeuksellisen syysmyrskyn määrä rantautua tänään Suomeen

Suomeen on saapumassa tänään poikkeuksellisen voimakas syysmyrsky. Ilmatieteen laitos on ennustanut, että pahin myräkkä kestää runsaan vuorokauden, keskiviikkoiltapäivästä torstai-iltaan.

Myrsky rantautuu Pohjanmaalle iltapäivällä. Rajuilman on ennustettu tänään ja huomenna pyyhkivän laajalti Keski- ja Etelä-Suomen yli ja tuovan mukanaan poikkeuksellisen runsaita sateita ja kovia tuulia.

Syyskuun mittapuulla myrsky on tuntuva. Tavallisesti todella voimakkaat rajuilmat tulevat Suomeen vasta marras–joulukuussa.

Kuopion kouluhyökkäyksen oikeudenkäynnissä kuullaan kirje kuolonuhrin äidiltä

Kuopion kouluhyökkäyksen oikeudenkäynnissä kuullaan tänään kirje hyökkäyksessä kuolleen nuoren naisen äidiltä. Käräjäoikeuden mukaan äiti on ilmoittanut, ettei halua muuten tulla henkilökohtaisesti kuulluksi oikeudessa.

Hyökkäyksessä viime vuoden lokakuussa kuoli 23-vuotias nainen, joka oli Ukrainan kansalainen. 25-vuotiasta miestä syytetään hänen murhastaan sekä 20:stä murhan yrityksestä.

Oikeudenkäynnissä käsitellään tänään myös syytetylle tehdyn mielentilatutkimuksen tulosta. Käsittely on siltä osin salainen. Lisäksi kuullaan syytetyn nimeämiä todistajia, joista ainakin osaa suljetuin ovin.

Palkansaajien tutkimuslaitos: Koronakriisistä toipuminen toivottua hitaampaa

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) ennustaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna viisi prosenttia. Ensi vuonna talous kasvaa 3,9 prosenttia. Tutkimuslaitos alensi ensi vuoden ennustetta 0,6 prosenttiyksiköllä kevään ennusteestaan.

Talouden supistuminen jäi toisella neljänneksellä PT:n ennustamaa pienemmäksi, mutta koronakriisistä toipuminen on toivottua hitaampaa. Koronan vaikutukset työllisyyteen ovat jääneet pienemmiksi kuin keväällä pelättiin.

Ennusteessa oletetaan, että koronavirusta vastaan kehitetty rokote otetaan käyttöön ensi vuonna.

Poliisin ampuman Breonna Taylorin perheelle miljoonien dollarien korvaukset

Yhdysvalloissa Louisvillen kaupunki on taipunut maksamaan mittavat korvaukset poliisin luoteihin kuolleen Breonna Taylorin perheelle. Korvaussumma on 12 miljoonaa dollaria, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Poliisi ampui 26-vuotiaan mustaihoisen Taylorin kuoliaaksi tämän omassa asunnossa maaliskuussa Kentuckyn osavaltiossa sijaitsevassa Louisvillessa. Tayloriin osui useita laukauksia.

Poliiseja vastaan ei ole nostettu rikossyytteitä. Yksi poliisi on irtisanottu virastaan.

Taylor on yksi uhreista, joiden nimi on ollut esillä laajoissa poliisiväkivaltaa ja rasismia vastustavissa Black Lives Matter -mielenosoituksissa viime kuukausina.

Maailmasta on kadonnut lähes 100 miljoonaa hehtaaria metsää parissa vuosikymmenessä, arvioi YK:n järjestö

Maailmasta on viimeisen parin vuosikymmenen aikana kadonnut lähes 100 miljoonaa hehtaaria metsää, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön raportti.

Järjestön mukaan metsien vähentyminen on jatkunut pitkään. Tahti on kuitenkin hieman hidastunut.

Metsiä on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana etenkin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta sekä Kaakkois-Aasiasta. Kato on ollut runsasta myös osissa Keski-Amerikkaa ja Latinalaista Amerikkaa.

Suurin syy metsien kaatamiseen on järjestön mukaan tilan raivaaminen maatalouden tarpeisiin. Tätä tapahtuu erityisesti vähemmän kehittyneissä maissa. (Lähde: AFP)

EU-komission puheenjohtaja von der Leyen pitää tänään ensimmäisen Unionin tila -puheensa

Euroopan unionin menneitä ja tulevia toimia arvioidaan tänään, kun komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää EU-parlamentin täysistunnossa Unionin tila -puheen. Viime joulukuussa kautensa aloittaneelle von der Leyenille tämä on ensimmäinen kerta, kun hän käyttää tärkeänä pidetyn vuotuisen puheenvuoron.

Von der Leyenin odotetaan käyvän läpi esimerkiksi EU:n selviytymistä koronaviruskriisistä, talouden elpymistä, toimia ilmastotavoitteiden eteen sekä EU:n ulkosuhteita. Puheessa hänen on myös määrä esitellä komission seuraavan vuoden painopisteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut