Näin hallituksen elvytysbudjetti näkyy lompakossasi: "Tavalliselle kansalaiselle tämä on hyvin tasaisen harmaa budjetti"

Budjettiesityksestä kerrottiin keskiviikkona tiedotustilaisuudessa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Hallituksen budjettiriihessä tekemät ratkaisut eivät mullista tavallisen kansalaisen arkea, mutta pienempiä muutoksia on tulossa ainakin osalle veroratkaisujen ja muiden päätösten tuloksena.

Verotukseen ei ole ensi vuonna tulossa merkittäviä muutoksia, mutta palkansaajan kukkaro kevenee hieman. Ansiotulojen verotus pysyy osapuilleen tämän vuoden tasolla, palkansaajien verotus on kiristymässä eri palkkatasoilla 0,1–0,2 prosenttiyksikköä. Pääoma- ja yritysverotukseen ei tule muutoksia.

– Tavalliselle kansalaiselle, jonka tuloissa ei tapahdu muutosta, tämä on hyvin tasaisen harmaa tämä budjetti. Mutta tasaisen harmaa on myös luotettavaa ja turvallista, ei tässä nyt kenenkään kimpussakaan pahemmin olla, arvioi Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen .

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvasi keskiviikkona hallituksen budjettiesitystä kokonaisuudessaan elvyttäväksi, ja rahaa palaakin menopuolella.

Lehtisen mukaan yksityistä kulutusta olisi voinut myös vauhdittaa verotusta keventämällä, mutta näin ei nyt tapahdu.

Öljylämmitys, alkoholi ja tupakka kallistuvat

Veroja kiristetään lähinnä valmisteverotuksen puolella huomioiden terveys- ja ympäristövaikutukset. Esimerkiksi polttoaineverojen kiristys lisää Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan tavallisen öljylämmitteisen omakotitalon kustannuksia noin 75 eurolla vuodessa.

Tupakka- ja alkoholijuomaveroja kiristetään kumpaakin hallitusohjelman mukaisesti 50 miljoonaa euroa kumpaistakin. Esimerkiksi tupakka-aski kallistuu Veronmaksajien mukaan arviolta 45 sentillä per aski, pieni oluttölkki 3 senttiä ja viinipullo 20 senttiä.

Kotitalouksiin vaikuttaa myös asuntolainan korkovähennysten leikkaaminen, jota jatketaan.

Porkkanapuolella hallitus parantaa muun muassa työsuhdematkalipun verotusta, ja uutena vaihtoehtona myös työsuhdepolkupyörää kannustetaan verovapaudella. Työsuhdeautona käytettävien täyssähköautojen verotusarvoa alennetaan. Nämä kohdistuvat kuitenkin hyvin rajalliseen joukkoon ihmisiä.

– En usko, että esimerkiksi työsuhdepolkupyörä on laajojen massojen asia jatkossakaan, Veronmaksajien Lehtinen arvioi.

Varhaiskasvatusmaksut alenevat pienituloisilla, oppivelvollisuus laajenee

Päivähoitomaksujen aleneminen on tuomassa helpotusta pienituloisille pikkulapsiperheille, sillä yhä useampi perhe siirtyy nollamaksuluokkaan tai alempien maksujen piiriin. Yksityiskohdat maksualennusten tarkasta kohdentamisesta ovat vielä auki. Yhteensä hallitus satsaa tähän 70 miljoonaa euroa vuodessa.

Oppivelvollisuus on laajenemassa hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti ulottumaan 18 ikävuoteen asti. Samalla toteutetaan maksuton toisen asteen koulutus. Uudistus tulee voimaan vaiheittain ensi vuoden syksystä alkaen ikäluokka kerrallaan.

Ensi vuodelle tähän on varattu 22 miljoonaa euroa, ja vuoteen 2024 mennessä taso nousee 129 miljoonaan euroon. Tällä katetaan muun muassa oppimateriaalien ja työvälineiden muuttuminen perheille maksuttomiksi sekä koulumatkatuen laajentaminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.