Laivayhtiö Viking Line on ilmoittanut ottavansa vastuun vakuuksista, joita pelastusyhtiö on vaatinut kuljetusyrityksiltä. Alfons Håkans on vaatinut vakuuksia kuljetusyrityksiltä, joiden rekkoja ja lasteja oli sunnuntaina karille ajaneen Amorellan kyydissä.
Viking Line ilmoittaa myös edellyttävänsä, että pelastusyhtiö antaa heti kuljettajille pääsyn ajoneuvoihinsa Långnäsin satamassa Ahvenanmaalla. Ajoneuvoja ei ollut päästetty lähtemään ilman vakuuksia, kuten vakuutusyhtiön vakuuskirjettä.
Iltalehti kertoi aiemmin virolaiseen Postimees -lehteen nojautuen, että eräälle kuorma-auton omistajalle laskuksi olisi tullut jopa 9 000 euroa kuorma-autosta ja 45 000 euroa rahdista.
STT:lle kapteeni Joakim Håkans pelastusyhtiöltä kertoo, että vakuuden muoto ei välttämättä ole rahasumma.
– Mikäli kyseessä on tunnettu vakuutusyhtiö, niin vakuuskirje riittää, kommentoi Håkans sähköpostitse.
Alfons Håkans kertoo tiedotteessa, että yhtiö on tehnyt Viking Linen kanssa meripelastussopimuksen, joka kattaa myös lastin pelastamisen. Sen mukaan merilain nojalla pelastettavasta aluksesta ja sen lastista on asetettava vakuus, jonka asettamisen jälkeen aluksen lasti vapautetaan.
Vakuudet jakautuvat pelastusyhtiön mukaan yhteisvastuullisesti Viking Linen ja rekkojen sekä lastien omistajien tai heidän vakuutusyhtiöidensä välillä.
"Jonkin verran olemme saaneet vakuuksia jo"
Pelastusyhtiön mukaan vakuuden asettaa tyypillisesti lastin omistajan vakuutusyhtiö. Pelastusyhtiö kertoo, että koska mikään yksittäinen taho ei ole ottanut vastuuta Amorellan kokonaislastin vakuuksista, yhtiö joutuu keräämään vakuudet yksitellen rahdin omistajilta. Tämä on hidastanut vapauttamista.
Rekkoja oli laivalla yli 40. Vakuusasia ei koske henkilöautoja. Kapteeni Håkansin tiedossa ei ole tarkkaan, kuinka monta rekkaa on yhä jumissa vakuuksia odotellessa.
– Jonkin verran olemme saaneet vakuuksia jo, mutta haasteena on löytää lastin omistajat, Håkans kommentoi.
Kapteeni Håkansin mukaan lopullinen pelastuspalkkio määritellään pelastetun tavaran arvon perusteella, eli siinä huomioidaan lastin sekä polttoaineen arvon ohella Amorella-laivan korjauskulut.
Mikäli rahdin omistaja ei ole vakuuttanut lastia, omistaja joutuu maksamaan pelastuspalkkion itse.
Korjauksessa arvellaan kestävän ainakin pari viikkoa
Amorella matkaa parhaillaan hinauksessa kohti Naantalin korjaustelakkaa, Viking Linelta kerrotaan. Matka alkoi Långnäsistä puoliltaöin, ja sen odotetaan kestävän koko päivän.
Korjaustöiden odotetaan tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan kestävän ainakin kaksi viikkoa, ehkä pidempäänkin. Boijer-Svahnström kertoo, että korjauksien yhteydessä saatetaan tehdä myös muita huoltotöitä.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tutkii Amorellan turmaa. Viestintäpäällikkö Tiina Bieber kertoo, että Otkes pyrkii paikalle tutkimaan alusta mahdollisimman pian sen saavuttua telakalle. Otkes ei ole vielä ollut aluksella lainkaan.
– Ei ollut järkeä mennä paikalle, kun alus oli vielä pohjassa, Bieber kertoo.
Tarkoituksena on pian muun muassa selvittää, millaisia vaurioita karilleajo on laivaan aiheuttanut.
Bieberin mukaan Otkesilla on lähipäivinä ohjelmassa lisäksi muun muassa aluksen kulkeman väylän lisätarkastelua ja kuulemisia.
– Läheskään kaikkia asianosaisia ei ole vielä kuultu.
Myös aluksen tallenteita on purkamatta, eivätkä ne kaikki vielä ole Otkesin hallussa.
Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi sanoi STT:lle pian onnettomuuden jälkeen, että juuri tallenteet ovat ratkaisevassa asemassa tilanteen selvittämisessä.
Aluksen "eräänlainen musta laatikko", voyage data recorded eli VDR, tallentaa sekä komentosiltakeskustelut että aluksen parametrit. Nurmen mukaan tiedoista saadaan selville tarkalleen, miten alusta on ohjattu ja miten sen koneita on käytetty.
VDR-tallenne Otkesilla jo on.
Tutkinnan tuloksista on arvioitu kerrottavan julkisuuteen kuukauden tai kahden kuluttua.
Sunnuntaina karille, keskiviikkona Långnäsiin
Amorella siirrettiin Långnäsiin keskiviikkona. Se ajoi karille sunnuntaina puolenpäivän jälkeen Julgrundilla Ahvenanmaan saaristossa, minkä jälkeen se ajettiin pian Järsön rantaan uppoamisen estämiseksi. Laiva oli tämän jälkeen keulastaan kiinni pohjassa saaren edustan matalikolla.
Aluksella oli karilleajon sattuessa noin 200 matkustajaa ja 80 miehistön jäsentä. Matkustajat kuljetettiin vielä saman päivän aikana Maarianhaminaan.
Olitko karille ajaneella Amorellalla? Ota yhteyttä toimitukseemme osoitteeseen: toimitus@uutissuomalainen.fi