Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa 93 uutta koronatartuntaa – kahden viikon aikana yhteensä yli tuhat uutta tartuntaa

Suomessa raportoitiin 93 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lauantaina. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 512 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Kahden viime viikon aikana tartuntoja on raportoitu yhteensä 1 020. Niitä edeltäneellä 14 päivän jaksolla tartuntoja raportoitiin 508.

Kaikkiaan todettuja koronavirustartuntoja on Suomessa nyt 9 577.

Koronaan liitetyistä kuolemista sekä sairaala- ja tehohoidossa olevista potilaista kerrotaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia ei ole raportoitu keskiviikon jälkeen. Yhteensä kuolemantapauksia on raportoitu Suomessa 343.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi oli perjantaina 21 ihmistä, heistä kaksi tehohoidossa.

Hartolassa mahdollinen joukkoaltistuminen

Päijät-Hämeessä on raportoitu seitsemän uutta koronavirustartuntaa, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotti lauantaina.

Todetuista tartunnoista mahdollinen joukkoaltistuminen on tapahtunut Hartolassa.

Koronatartunnan saanut henkilö oli tartuttavuusaikanaan viime viikon lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 23–02 Hartolan Krouvin lavalla. Kaikkia paikalla olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin vähäisistäkin koronaan viittaavista oireista.

Lisäksi Lahdessa Möysän ja Harjun kouluissa on todettu koronatartunnat, Lahden kaupunki tiedotti aiemmin lauantaina.

Molemmissa kouluissa tartunta on todettu yhdellä oppilaalla. Heidän ryhmiensä oppilaita ja koulujen henkilökuntaa asetetaan karanteeniin, ja he siirtyvät etäopiskeluun.

Lieksan tartuntaryppäässä ei uusia tartuntoja

Joensuussa Nepenmäen koulun yksi luokka ja henkilökuntaa asetetaan karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia, kertoo Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote.

Koronavirustartunta varmistui lauantaina iltapäivällä, ja sen alkuperä on epäselvä. Altistumiset koulussa ovat tapahtuneet keskiviikkona.

Lieksan koronavirusryppäässä ei sen sijaan ole todettu uusia tartuntoja perjantain jälkeen. Siun soten mukaan tartunnat keskittyvät Binderholz Nordic -yhtiön Lieksan-sahalle.

Ryppääseen liittyviä koronavirustartuntoja on vahvistettu yhteensä 16 Suomessa. Lisäksi yksi tartuntaryppääseen liittyvä tartunta on todettu ulkomailla.