Presidentin lääkäri: Trumpia ei enää voi pitää tartuntariskinä muille – lausunnossa ei kerrottu negatiivisesta koronatestistä

Trumpin koronanvirustartunnasta kerrottiin viime viikon perjantaina. Hän oli tartunnan takia myös sairaalahoidossa. / MANDEL NGAN AFP / MANDEL NGAN / LEHTIKUVA

STT–AFP

Koronavirustartunnan saanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei lääkärinsä mukaan enää voi levittää virusta muihin. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AFP.

Trumpin lääkäri Sean Conley kuvaili lausunnossaan, että presidenttiä ei voi enää pitää tartuntariskinä muille.

Conleyn mukaan Trumpin tila vastaa Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n kriteerejä koronaeristyksen lopettamiseksi. Uutiskanava CNN :n mukaan lausunnon kuvailu tilanteesta ei vastaa CDC:n kriteerejä.

Lausunnon mukaan näytteissä ei olisi ollut enää viitteitä "viruksen aktiivisesta toisintumisesta".

Hill-uutissivusto kirjoittaa, että lausunnosta ei tullut selväksi, milloin viimeksi presidentin koronavirustesti on ollut negatiivinen. AFP:n mukaan lääkäri ei myöskään sanonut, ettei Trumpilla olisi enää koronaa.

Trump palaa kampanjoimaan

Valkoisesta talosta on aiemmin tullut ristiriitaista tietoa presidentin sairastumisesta. Conleyta onkin kritisoitu siitä, että tartunnasta ei ole kerrottu julkisuuteen tarpeeksi läpinäkyvästi.

Trumpin koronavirustartunnasta kerrottiin viime viikon perjantaina. Hän oli tartunnan takia päälle kolme päivää sairaalahoidossa. Presidentti on jo palannut Valkoiseen taloon.

Conleyn lausunto edeltää Trumpin aikeita jatkaa presidentinvaalikampanjointia Valkoisen talon ulkopuolella. Hänen on tarkoitus osallistua maanantaina vaalitilaisuuteen Floridassa.

Lauantaina Trump piti puheen Valkoisella talolla kannattajilleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut