Alueet saivat yhteiset ohjeet koronarajoituksiin, näin rajoitukset näkyisivät eri puolella Suomea – valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa ainakin vuoden loppuun

Hallitus suosittaa yleisö- ja yksityistapahtumien osallistujamäärien rajaamista alueilla, joissa koronaepidemia kiihtyy tai leviää. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Anniina Luotonen / STT

Eri puolilla Suomea taistellaan koronaa vastaan erilaisin rajoituksin. Kuinka paljon juhliin kannattaisi kutsua ihmisiä, voiko koripallotreenejä jatkaa ja pysyykö kirjasto auki, ovat kysymyksiä, jotka ratkaistaan alueilla. Käytännössä päätöksiä tekevät kunnat, sairaanhoitopiirit ja aluehallintovirastot.

Hallitus haluaa välttää poikkeusolojen julistamista ja valmiuslain käyttöönottoa, minkä takia raskas vastuu poikkeuksellisista päätöksistä on alueilla.

Torstaina rajoituksille saatiin yhteinen, koko maata koskeva sapluuna. Hallitus antoi joukon suosituksia, jotka koskisivat erilaisia tautitilanteita. Ne ovat vain suosituksia, eivätkä velvoita alueen päättäjiä.

Epidemiatilanne on jaettu kolmelle tasolle, joita ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Tällä hetkellä Vaasan sairaanhoitopiiri on ainoana vakavimmassa eli leviämisvaiheessa. Kiihtymisvaiheessa ovat Varsinais-Suomi, Helsinki ja Uusimaa, Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Ahvenanmaa. Muu Suomi on perustasolla.

Perustaso

Perustason alueilla yli 50 hengen yleisötilaisuudet jatkuisivat korona-ajan normaalein ohjein ja käytännöin. Viranomaiset ovat antaneet tapahtumajärjestäjille omat määräyksensä turvallisuudesta eli siitä, miten ruuhkia pitää välttää ja miten osallistujille on varmistettava mahdollisuus käsien pesemiseen.

Etäisyyden pitäminen on varmistettava myös harrastustoiminnassa ja julkisissa tiloissa.

Kiihtymisvaihe

Kiihtymisvaiheen alueilla suosituksena olisi välttää yli 20 ihmisen yksityistilaisuuksien järjestämistä.

Yleisötilaisuuksien osanottajamäärä rajattaisiin sisätiloissa puoleen normaalista.

Puoleen vähennettäisiin myös asiakasmäärä julkisissa tiloissa, joita ovat kuntien, kuntayhtymien ja valtion omistamat tilat.

Aikuisten sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta olisi hyvä keskeyttää, jos lajissa ollaan likekkäin ja hiki virtaa.

Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille suositellaan pääosin siirtymistä etäopetukseen.

Leviämisvaihe

Vakavimmalla tautialueella Vaasassa sovelletaan jo nyt tiukennettuja rajoituksia.

Hallitus suosittelee, että leviämisvaiheessa yli 10 ihmisen yksityistilaisuuksia vältettäisiin. Yleisötilaisuuksien järjestäminen voitaisiin tarvittaessa kieltää jopa kokonaan.

Ryhmäharrastukset sisätiloissa keskeytettäisiin tarvittaessa kokonaan. Opetusministeri Li Andersson (vas.) kuitenkin toivoi torstain tiedotustilaisuudessa, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rajoituksia harkittaisiin erityisen tarkasti.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) toivoi puolestaan, että esimerkiksi kirjastot voisivat pysyä auki koko kriisin ajan. Leviämisvaiheen alueille hallituksen suositus on, että tarvittaessa myös julkisia tiloja suljettaisiin kokonaan.

Vakavassa tilanteessa lukioissa ja ammattikouluissa siirryttäisiin pääosin etäopetukseen.

Koko maassa

Hallitus suosittelee etätöiden tekemistä. Valtakunnallinen suositus on voimassa ainakin vuoden loppuun, mutta suositus ei ole työnantajille oikeudellisesti sitova.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut