Halla-aho kiistää väitteet juutalaisvastaisuudesta – "En halua lähteä sana sanaa vastaan -asetelmiin"

Keskustan Annika Saarikko ei sulkisi pois hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa. Saarikon mukaan liikkumavaraa ei kuitenkaan löydy ihmisarvosta. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo pitävänsä täysin järjettöminä hiljattain julkaistussa toimittaja Lauri Nurmen kirjassa esitettyjä väitteitä Halla-ahon juutalaisvastaisuudesta. Nurmi kävi kirjaansa varten läpi Halla-ahon nettikirjoituksia, jotka nostivat osaltaan tätä politiikan eturiviin.

Halla-aholta kysyttiin politiikan toimittajien tilaisuudessa, pitääkö paikkansa, että hänellä on ollut juutalaisvastaisia ajatuksia, ja onko niitä edelleen.

– Tämä on täysin järjetön väite, Halla-aho sanoi.

– En halua lähteä mihinkään sana sanaa vastaan -asetelmiin, koska en voi voittaa niitä. Mutta kyllä tällaisia syytöksiä pitäisi kyetä jollain tavoin perustelemaan.

Kirjassa perustellaan, että Halla-ahon kirjoituksissa toistuu eri vuosina kielteinen suhtautuminen juutalaisuuteen.

– Halla-aho on yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana julistanut, että häntä ei juutalaisten kansanmurha holokausti kiinnosta, ja (hän on) kutsunut sitä historialliseksi kuriositeetiksi. Auschwitzin vapauttamisen 60-vuotismuiston juhlallisuuksien aikaan Halla-aho kirjoittaa holo-hölöttäjistä ja holo-hölinästä, Nurmi sanoo kirjassa.

Saarikko muuttanut mieltään yhteistyöstä

Halla-aho sekä keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kohtasivat politiikan toimittajien järjestämässä debatissa, jonka aiheena olivat erityisesti kuntavaalit ja puolueiden kilpailuasetelma, mutta myös yhteistyömahdollisuudet.

Saarikkoa vaadittiin tilille hänen kesällä 2017 antamastaan lausunnosta, jonka mukaan keskustan olisi syytä sulkea Halla-ahon perussuomalaiset yhteistyöstä jatkossakin. Saarikko perusteli tuolloin, että yhteistyö Halla-ahon perussuomalaisten kanssa ei sovi keskustalaiseen arvomaailmaan.

Saarikolta kysyttiin nyt, mikä on kääntänyt hänen päänsä. Saarikko on viime aikoina sanonut, että voisi olla valmis samaan hallitukseen Halla-ahon perussuomalaisten kanssa.

– Keskusta on vanha kunnon yhteistyöpuolue. Se tarkoittaa, että toimintakykyisen ja enemmistöpohjaa nauttivan hallituksen muodostamisessa lähtökohtaisesti tulee pitää tässä vaiheessa kaikki ovet avoinna, Saarikko sanoi.

Hänen mukaansa on silti niin, että ihmisarvo ja ihmiskäsitys eivät ole asioita, joissa puolueilla olisi liikkumisen varaa.

– Perussuomalaisten riveistä esitetyt leimaamiset esimerkiksi ihonvärin perusteella ovat asia, joka ei keskustalle käy. Ne ovat asioita, joissa ei sovi pelleillä.

Lisäksi ohjelma ratkaisee Saarikon mukaan mahdollisuudet yhteistyöhön. Esimerkiksi jotkut perussuomalaisten ehdotukset vaikkapa maahanmuutosta voivat hänen mielestään äkkiseltään kuulostaa järkeviltä mutta osoittautua huomattavasti monimutkaisemmiksi, kun muistetaan, mitä perustuslaki sanoo yhdenvertaisuudesta ja että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin.

Halla-aho kommentoi kysymystä hallitusyhteistyöstä sanomalla, ettei hän usko sovittamattomiin ristiriitoihin perussuomalaisten ja keskustan välillä.

– Keskusta on yleisesti ottaen ohjelmaltaan ja arvopohjaltaan aika joustava puolue, niin kuin on nähty (Juha) Sipilän (kesk.) hallituksesta Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksiin siirtymisessä, Halla-aho sanoi.

Kuntapalvelut vai elvytyspaketti

Halla-aho ja Saarikko saivat väittelyä aikaiseksi muun muassa siitä, mistä asioista kuntavaaleissa olisi syytä puhua.

Halla-ahon mukaan puoluejohdon maakuntavierailuilla on käynyt selväksi, että ihmisiä kiinnostaa julkisen talouden kunto laajasti ja he ymmärtävät, että kuntien talous on sidoksissa samoihin tekijöihin kuin valtion talous. Siksi on hänen mielestään tärkeää, että kuntavaaleissa otetaan kantaa laajemmin kuin vain omaan kuntaan liittyviin kysymyksiin.

Saarikko vaati Halla-ahoa kertomaan, mitä keskusta on tehnyt kunnissa väärin, jos perussuomalaisten tavoitteena on nujertaa keskustaa suomalaisessa kuntapolitiikassa.

– Mutta vielä tärkeämpää olisi kuulla, mitä te tekisitte kunnissa toisin. Minäkin olen valmis milloin vain käymään keskustelua yleispolitiikasta, kansantaloudesta, EU:sta, ilmastosta, veroista... Mielellään myös käytäisiin keskustelua niistä asioista, joista kunnat päättävät, Saarikko sanoi.

Hän sanoi, että edessä on itse asiassa historiallinen mullistus, kun sote-palvelut siirtyvät kunnilta pois ja esimerkiksi koulut, päiväkodit ja yritysten sijoittumisen mahdollisuudet asettuvat uudenlaiseen arvoon kunnissa.

– Miksi te ette puhu tästä? Saarikko haastoi.

Hänen mukaansa ihmisiä ei pidä johtaa harhaan väittämällä, että kuntavaaleissa ratkaistaisiin, onko EU:n elvytysrahastoon kuuluminen järkevää.

Halla-aho sanoi kuntien itsehallinnon olevan todellisuudessa usein teoreettinen, kun kunnat toteuttavat lainsäädännöllisiä tehtäviä, joihin niillä ei ole käytännössä rahaa.

– Kunnanvaltuustojen tehtäväksi jää näin pohtia, mistä leikataan, jotta saadaan rahat riittämään, Halla-aho sanoi.

– Ai että perussuomalaiset ovat hyviä tekemään niitä leikkauksia kuntapalveluista, sekö on nyt se linja? Saarikko kysyi.

Puoluejohtajilta kysyttiin tavoitetta kuntavaaleissa. Saarikon mukaan keskustan tavoite on viime kuntavaalien tulos. Siihen on hänen mukaansa matkaa ja kaiken ratkaisee ehdokasasettelu.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisten tavoitteena on kaksinkertaistaa ehdokasmäärä edellisvaaleista ja parantaa kannatusta.

Halla-aho on aiemmin julkisuudessa arvioinut, että keskusta lähtee hallituksesta, jos se saa kuntavaaleissa rökäletappion.

Saarikon mukaan hallitusvastuu ei ole ollut helppo paikka vaalituloksen oltua selkeä epäonnistuminen.

– Mutta tämä ajattelun jatkuva myllertäminen, että entäs jos ei oltaisikaan, ei ole suomalaisten etu. Edustan vakautta tässä suhteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut