Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puolan perustuslakituomioistuin hyväksyi aborttilain kiristämisen

Puolassa perustuslakituomioistuin on hyväksynyt lakiesityksen, jonka läpimenon myötä naiset eivät enää saisi tehdä aborttia tapauksissa, joissa sikiö on epämuodostunut. Tiukennusta aborttilainsäädäntöön on ajanut päähallituspuolue, konservatiivinen Laki ja oikeus.

Tuomioistuimen puheenjohtajan Julia Przylebskan mukaan nykyinen lainsäädäntö, jossa abortin saa tehdä sikiön epämuodostuneisuuden perusteella, ei ole perustuslain mukainen.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatovic tuomitsi päätöksen heti ja kutsui torstaita surulliseksi päiväksi naisten oikeuksille.

– Tämänpäiväinen päätös merkitsee laittomia tai ulkomailla tehtäviä abortteja niille, joilla on varaa, ja vielä suurempia koettelemuksia kaikille muille, Mijatovic kommentoi.

Puolan hallitus uudisti maan perustuslakituomioistuinta vuonna 2016. Arvostelijoiden mukaan hallitus täytti tuomioistuimen tuolloin itselleen myötämielisillä tuomareilla.

Kielto lähes kaikille aborteille

Perustuslakituomioistuimen puolto saattaa samalla avata tien lakiluonnoksen hyväksymiselle. Asiasta päättää parlamentti, minkä jälkeen sen voimaan saattaminen vaatii vielä presidentin allekirjoituksen. Presidentti Andrzej Duda on kertonut hyväksyvänsä lain, jos parlamentti kelpuuttaa sen.

Aborttilainsäädäntö Puolassa on jo nykyisellään yksi Euroopan tiukimmista. Vuodesta 1993 lähtien abortin on saanut tehdä vain, jos raskaus on raiskauksen tai insestin tulos, uhkaa äidin terveyttä tai sikiö on epämuodostunut.

Puolassa on osoitettu mieltä lainsäädännön tiukennusta vastaan.

Puolassa tehdään alle 2 000 laillista aborttia vuodessa. Niistä lähes kaikki tehdään sikiön epämuodostuneisuuden vuoksi. Puolalaisten on arvioitu tekevän vuosittain jopa 200 000 aborttia laittomasti tai ulkomailla.

Laki ja oikeus -puolue yritti jo vuonna 2016 tiukentaa aborttilainsäädäntöä. Tuolloin suunnitelma haudattiin sen jälkeen kun maassa järjestettiin laaja protesti, jonka yhteydessä kymmenet tuhannet naiset pukeutuivat mustiin.