Nokian liikevoitto (ei-IFRS) nousi heinä–syyskuussa 486 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 478 miljoonasta eurosta. Liikevaihto laski noin 5,3 miljardiin euroon viime vuoden 5,7 miljardista eurosta.
Koronaviruksen vaikutus Nokian tulokseen liittyi lähinnä tehtaiden sulkemisiin, joilla oli noin 200 miljoonan euron vaikutus liikevaihtoon tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Tästä liikevaihdosta suurimman osan odotetaan siirtyvän tuleville kausille sen sijaan, että se olisi menetetty.
Vuoden kolmannen neljänneksen lopussa tehtaita ei enää suljettu koronan takia.
Koronapandemia on lisäksi pienentänyt Nokian toimintakuluja esimerkiksi verohelpotusten ja vähentyneen matkustamisen takia.
– Koko vuonna 2020 odotamme saavamme noin 250 miljoonan euron väliaikaisen hyödyn johtuen pienemmistä matka- ja henkilöstökuluista koronaan liittyen, josta noin 150 miljoonalla eurolla odotetaan olevan suotuisa vaikutus toimintakuluihin ja noin 100 miljoonalla eurolla hankinnan ja valmistuksen kuluihin, Nokia sanoo tiedotteessa.
Nokian mukaan riskejä ja epävarmuutta tuo se, etteivät koronan laajuus ja vaikutukset ole vielä tiedossa. Riskiä tuo lisäksi se, ettei talouden elpymisvauhdista pandemian jälkeen ole vielä tietoa.
Markkinat eivät ole ottaneet ilolla vastaan osavuositulosta. Hieman kello kymmenen jälkeen aamulla Nokian osake oli Helsingin pörssissä noin 14 prosenttia pakkasella.
"Tavoittelemme 5G-markkinajohtajuutta"
Yhtiötä on elokuun alusta luotsannut uusi toimitusjohtaja, Fortumista takaisin Nokian leipiin siirtynyt Pekka Lundmark.
Nokian tulos- ja kurssikehitys on ollut viime vuosina vaisua, joten merkkejä käänteestä parempaan on odotettu pitkään. Nokian asemaa tiukasti kilpailluilla 5G-markkinoilla heilauttelee nyt kiista verkkolaitemarkkinoiden ykkösen, kiinalaisen Huawein asemasta. Monet länsimaat ovat ilmoittaneet sulkevansa Huawein pois markkinoiltaan, mikä voi luoda tilaisuuksia muun muassa Nokialle.
Viimeksi tämän linjauksen teki Ruotsi, mikä voi olla rasitteeksi Nokian kilpailijan Ericssonin kilpailukyvylle kiinalaisilla markkinoilla.
Lundmark sanoo tiedotteessa, että hänen ensimmäinen vuosineljänneksensä Nokian toimitusjohtajana on sisältänyt sekä mahdollisuuksia että haasteita. Hän ennakoi, että ensi vuodesta tulee Nokialle taloudellisesti haastava ja yhtiön on tehtävä muutoksia.
– Olemme menettäneet osuuttamme merkittävässä asiakkuudessa Pohjois-Amerikassa, ja tällä markkinalla on myös katteisiin kohdistuvaa painetta. Lisäksi tavoittelemme 5G-markkinajohtajuutta ja tulemme investoimaan niin paljon kuin tarvitaan, jotta pääsemme tavoitteeseemme, Lundmark sanoo.
Nokian tiedotteen mukaan yhtiö on jatkanut 5G-suunnitelmien ja tuotteiden kehittämistä suunnitelmiensa mukaisesti.
Vuoden alussa Nokia koostuu neljästä liiketoimintaryhmästä
Nokia julkisti tänään lisäksi uuden strategiansa ensimmäisen vaiheen. Jatkossa Nokialla on neljä tulosvastuullista liiketoimintaryhmää – Mobile Networks, IP and Fixed Networks, Cloud and Network Services ja Nokia Technologies. Lisäksi Nokia perustaa Customer Experience -yksikön. Uusi toimintamalli aloittaa ensi vuoden alussa.
– Tavoitteenamme on luoda Nokialle strategia, jonka kautta pystymme hyödyntämään markkinoiden käynnissä olevan muutoksen, parantamaan suorituskykyämme sekä luomaan arvoa osakkeenomistajille pitkällä tähtäimellä, Lundmark sanoo.
Liiketoimintaryhmien tavoitteena on markkinajohtajuus omilla toiminta-alueillaan.